Aaltoa taas
Nukuin ihan hyvin yön, mutta aamulla oli silti tolkuton väsy. Lähetin lapsen kouluun ja painoin pään kiltisti takaisin tyynyyn. Joku yritti soitella niin kiivaasti, että piti taas ottaa äänet pois kaikista laitteista.
Vähän ennen yhtätoista alkoi tuntua siltä, että silmiä pystyy pitämään auki. Ehkä huomisaamuna saa sitten taas herättyä.
Ärsyttävää.
En yhtään tykkää tästä eteen ja taakse huojumisesta. Minä haluan tehdä päätöksiä ja sitten pysyä niissä. Ehkä vähän lannistavaakin, kun ei voi itse määrätä itseään.
Hyppäsin kuitenkin sängystä ylös ja kävin hakemassa kaupasta kolaa. Ja laastareita, metsässä luistelu jätti nilkkaan jälkensä. Ei siis ulkoilua tälle päivälle. Huomenna kyllä voisi kävellä jonnekin.
Luin eilen aloitetun kirjan loppuun, enkä edes yrittänyt tehdä mitään aktiivista.
Iltapäivällä vähän söin. Joka ei ehkä ollut hyvä idea, ainakin maha tuli siitä kipeäksi. Saattaa olla, että syöminen ei vain ole minun juttuni.
Sitten ajattelin korjata äidin takin. Mutta syntyikin kaikkea muuta. Innostuin kokoelemaan shirring -tekniikkaa. Takin sijaan tulikin kaksi mekkoa. Mutta asian kanssa voinee elää. Helppoahan tuo oli, mutta kamalan työlästä. Vietin viisi tuntia Sir Onnin ja Raymondin seurassa. Jos alkaisi tuntua siltä, niin voisihan tuonne vielä palata.
Mutta juuri nyt ei oikein tunnu miltään. Ei nyt onneksi sellainen ”millään ei ole mitään merkitystä” -olo, mutta jokseenkin välinpitämätön.
Uusia teatterijuttuja sovin tänään. Tarkoituksella vähän haastavampien tekstien pariin, kun aivot tuntuvat kehittyvän mieluusti tällä osa-alueella. Ja epäilemättä tekee hyvää ainakin kerran viikossa analysoida jotain fiktiivistä.
Voisin kuvailla päivän tekeleitä, mutta en jaksa laittaa akkua kameraan.
Taitaa olla jonkinlainen alasajon paikka, toivottavasti huomenna taas ylöspäin.