Aikaraja
Nukuin kahdeksan tunnin yöunet, mutta aamulla ylös piti nousta lähinnä haudasta. Pidän suurena ihmeenä, että sain itseni väännettyä liikkeelle.
Öissä alkaa olla taas oma rytminsä. Nukahtaminen, herääminen painajaiseen reilun tunnin päästä, uusi nukahtaminen, herääminen aamuyöllä ja sirpaleunia aamuun asti.
Ripustin pimeän kammioni seinälle Last Action Hero –leffajulisteen, että jos vaikka piristäisi. Ei ole toistaiseksi toiminut.
Kävin etsimässä lasia keittiöstä ja muutama paikalla ollut työkaveri kyseli, että miten menee.
”Masentaa”.
Ja toki ratkiriemukas keskusteluhan siitä syntyi.
En oikein mitään oikeaa tänäänkään saanut aikaan. Vastasin sähköposteihin ja tuijottelin taitto-ohjelmaa. Luin artikkeleita, joilla voisi olla joku yhteys johonkin. Nyt tiedän, mistä tulee sanonta seinähullu. Ennen aikaan hullut kytkettiin ketjuilla kiinni seiniin. Selvähän se. Luin muistakin ”hoito”keinoista.
Työkaveri tuli huoneeseen juuri, kun olin kehystämässä valokuvaa ja sanoi, että saan ainakin jotain näkyvää aikaan.
”Teen tätä, kun en saa koneella oikein mitään tehtyä.”
Piristävää todella.
Ajoissa kotiin.
Hain kaupasta viisi kiloa perunoita, kaksi kiloa jauhelihaa ja saman verran nakkeja. Riittää lapselle hetkeksi syömistä.
Kotipihassa arvoin jaksanko muka oikeasti vetää hupun auton päälle. Lopulta ajatus siitä, että aamulla täytyisi putsata auto, oli niin ylivoimainen, että huputus voitti.
Oli tarkoitus mennä tänään bästiksen kanssa katsomaan Lux valofestivaalia, mutta ei musta ollut liikkumaan mihinkään. Ruokaa ajattelin, kävelin monesti keittiöön ja saman tien takaisin.
Bästis varmisteli vielä illansuussa, haluanko sittenkin johonkin lähteä ja kysyin, josko hän toisi itsensä tänne. Ja toihan se.
Katseltiin jotain Sherlock Holmesia, ensimmäinen tuotantokausi. Vaatii varmasti hermoja katsella kanssani jotain, josta en ole aivan erityisen kiinnostunut. Olen hyvä kommentoimaan. Tai paha.
Ihan hauskaa se oli.
Alkaa käymään tämä masentelu aikalailla voimille. Annan itselleni aikaa tiistaihin asti, jos ei siihen mennessä yhtään helpota, niin menen lääkäriin. Pitää tuo jalkakin sinne kuitenkin viedä. Ja voihan se olla vaikka ruumiissa kiinni.
Nyt jos vielä suihkuun pystyisi, niin voisi olla suhteellisen tyytyväinen itseensä.
Velipoika onnistui taas piristämään päivällä. Toki äärimmäisen fiksun viestin voimalla:
STOP POJAT
kirjeitänne kaipaa itsetuhoinen marjanpoimija uudelta maalta
kuva nyrkistä plussaa
ps. ei taviksille
pps. vastaan joka toiselle