Aurinko armas
Herääminen on jotenkin vakiintunut tuonne kymmenen pintaan, riippumatta nukahtamisen ajankohdasta. Kai se ihan hyvä on. Ja sitten menee tunti siihen, että toimintakyky palautuu.
En muista mitä olen tehnyt aamupäivällä. Suihkussa näemmä olen käynyt, puhtaasta tukasta päätellen.
Ompelin yhden paidan ja tuskailin, ettei millään jaksa lähteä kauppaan. Joten kaupassa käymisen sijaan leivoin muutaman pellillisen sämpylöitä ja yhden mansikkapiirakan.
Lapsella oli kaveri käymässä. Siinä oli sellaista leikin riemua, kun kaksi kaistapäistä noin kolmetoista vuotiasta juoksivat ulkona taloa ympäri ja nauroivat, niin että raikui sisälle saakka. Lisää tällaista kiitos.
Lueskelin kuuntelin naurua ja mutustelun ääniä.
Ja sitten aurinko tuli esille jostain pilvien takaa. En edelleenkään voi väittää pitäväni auringosta, kesäisin se polttaa ja muulloin tekee kaikesta aivan liian valoisaa, mutta selvästi se on jonkinlainen indikaattori manialle. Tämä tieteellinen johtopäätös johtuu ihan siitä, että energiaa alkoi saman tien virrata aikamoisella kiirellä pääkoppaan.
Joten otin ja kävelin kauppaan ja raahasin taas kolaa kotiin.
Minä olen huono lähtemään ulos. Noin yleensä ottaen. En ehkä ole ulkoilmaihminen. Tai ehkä olisin, jos lähtisin jonkun kanssa yhdessä ulos. Viihdyn kyllä ulkosalla, kun sinne menen, mutten kovin helposti ulos lähde. Ja tällä ulkona olemisella tarkoitan nimenomaan luontoa.
Kun ennen asuin meren rannalla, niin silloin se oli helpompaa. Kävelin vähän väliä kalliolle istumaan ja katselmaan ja haistelemaan merta.
Pitäisi varmaankin opetella.
Lapsi ilmoitti, että menee leikkimään politiikkaa. Sitten se kaivoi legot esille ja erotti presidentin, joka ei ihan niin vain suostunutkaan luopumaan vallastaan.
Erikoinen tapaus tämä lapsi kyllä.
Hyvällä tavalla.
Illalla se tuli tuohon kieppumaan ja kysyi, että miksi on alkanut hikoilemaan, niin paljon. Puhuttiin sitten puberteetista ja hormoneista. Ei ole ihan vauva tämä poika enää.
Töihin palaamisen ajatus ei enää ahdista, kai sekin jonkinlaista kehitystä on. Onhan tässä vielä reilu kuukausi aikaa asennoitua paluuseen ja uuteen esimieheen. Koitan pitää mieltäni mahdollisimman avoimena, mutta pakostakin olen vähän skeptinen kaiken suhteen.
Lienee ihan luonnollista, kun se edellinen paluu ei oikein natsannut.
Röllikin mietti ennen metsäpalon sytyttämistä, että onko alakuloisen vastakohta yläkuloinen.
Täällä pipojen maailmassa, niin taitaa olla.