Ei neutronipommia!
Eilen testailtiin pilkkihaalarit ja täytyttiin pashalla. Vähän viiniä ja paljon naurua.
Jätin lääkkeet ottamatta, kun en tahdo niitä alkoholin kanssa sotkea ja yllättäen jopa nukuin. Kymmeneltä pimpahtivat silmät taas auki.
Katselin vähän jotain elokuvaa ja harkitsin jotain liikettä päivään. Joskus yhdentoista jälkeen äiti kyseli, että josko saunaan haluaisin.
Suhteellisen hyvä diili saatiin aikaan, isä lupasi tuoda takasin kotiin, kun ilmoitin, että voisin kävellä paikalle. Jätin eksymiset väliin ja matkaa kertyi vain yhdeksän kilometriä, aikaa suttaantui tunti ja kaksikymmentä minuuttia. Suhteellisen hyvänä pidin tahtia.
Jonkinlainen vedonlyönti siellä oli ollut käynnissä. Äiti alkoi puhumaan jostain teltasta ja toki valpastuin heti. Isää nauratti ”mähän sanoin, että tää puree”. No mutta nyt on ensi kesälle aivan uusi teltta, jossa on kolme makuu”kammiota”. Tämä ja pilkkihaalarit, niin mikä voisi mennä vikaan?
Ihan oikeaa ruokaakin sitten sain. Vastikkeeksi piti vain kertoa, miten oikeasti voin.
Äiti kaiveli vanhoja valokuvia esiin, monta hauskaa, mutta paras oli jostain 80-luvun alusta. Minulla on hieno ruskea froteehaalari ja sen kauluksessa, joku rintanappi. Suurennuslasilla tarkasteltuna löytyi napisti teksti: ”Ei neutronipommia!”. Olen selvästi ollut hyvin tiedostava jo kahden vanhana.
Sitten sellaista yleistä löpinää.
Isä rupesi kotimatkalla puhumaan, että kyllä minulla hänen geeninsä on. Kertoi että joskus kolmenkympin jälkeen oli muutaman vuoden alamaissa, sai paniikkireaktiota ja on sittemmin aina reagoinut aika voimakkaasti työpaikan ilmapiiriin. Sehän oli melkein kuin hän olisi tunnustanut olevansa kaksisuuntainen.
Tänään syön kyllä kiltisti lääkkeeni, ettei lähde mieli huitelemaan, sen verran alakuloista kuitenkin. Noin pohjimmiltaan. Ei nyt varsinaisesti masenna, mutta ei ole mitenkään erityisen hyväkään tämä olo. Tosin syytän tuota matalapainettakin näistä tuntemuksista.
Tuossa seitsemän jälkeen, kun pimeys vyöryi ylitse ja lunta alkoi tippumaan, niin jalat syttyivät mukavasti lämmittäviin liekkeihin.
Ehkä huomenna on taas parempi päivä. Ja ehkäpä huomennakin jaksaisi kävellä johonkin, ei se ainakaan pahaa tee.