Ei oo pakko, jos ei haluu
Yritin kiivaasti tehdä palapeliä loppuun illalla. Ei meinannut millään vääntyä, mutta täytyyhän se suorittaa. Hetkinen. Suorittaa?
Kaikki täytyy aina suorittaa. Huonoakaan kirjaa ei jätetä kesken, vaan se täytyy suorittaa loppuun. Ihan järkyttävästä langasta aloitettu sukkapari täytyy suorittaa loppuun. Vaatteiden silitys täytyy suorittaa yhdellä kertaa. Suorittaa, suorittaa, suorittaa…
Suoritan aina ja kaiken. Tiedän olevani suorittaja, mutta miksi?
Jos jätänkin palapelin kesken, niin tuskin kukaan tulee sanomaan, että ”typerys, etkö tätäkään saa loppuun tehdyksi”. En muista, että ala-asteen jälkeen kukaan olisi sanonut. Silloin toki oli muutama helmi opettajakunnassa, mm. käsityönopettaja tykkäsi käyttää tuon tyylisiä avauksia, puhutellessaan minua. Yläasteesta en moista muista, mutta toisaalta siinä iässä ja ajassa, en olisi moisille kommenteille korvaani kallistanut.
Pitää hakea toista alkuhetkeä suorittamiselle. Ja sinne se osuu, opiskeluaikojen alkuun. Tein ensimmäistä villatakkiani, tilkuista toki ja mietin kavereilleni ääneen, että saankohan sitä koskaan valmiiksi. He totesivat, että ainahan sinä kaiken teet loppuun, et ole mikään luovuttaja. (Ja miksi ihmeessä luovuttaminen on aina niin negatiivista?) Niinpä tajusin, ettei voi luovuttaa. Koskaan. Jos aloitat, tee loppuun. Ja niin se on mennyt, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ja ne poikkeukset istuvat täysin kaksisuuntaisen sisään. Muuten vain suoritetaan. Ja suoritetaan vielä vähän lisääkin – varmuuden vuoksi.
Niinpä sanoin itselleni ääneen, ettei ole pakko tehdä sitä palapeliä, jos ei haluu. Ja sitten sanoin sen uudelleen. Ja lisäsin vielä, ettei maapallo vinksahda akseliltaan, vaikka jätän palapelin kesken. Ja sitten menin sänkyyn.
Ja tuntia myöhemmin istuin taas palapelin ääressä ja nips, naps – palat solahtivat paikoilleen. Väitän, että se johtui siitä, ettei ollut pakko.
Ennen nukkumaan menoa jaksoin vielä lukea. Vähän jännitti pystyvätkö aivot käsittelemään englanniksi olevaa tekstiä. Yllättävän hyvin.
Silmät kiinni ja unille, joskus yhden jälkeen. Puoli seitsemältä heräsin, omituisten unien jälkeen. Jo opittuun tapaan pelasin muutaman pasianssin, pistin huopaan sähköt ja suljin silmäni uudelleen. Ongelmaksi muodostui, että yhdeksältä pitikin herätä oikeasti. Ei sopinut rytmiin ollenkaan, riivin itseäni väkisin pystyyn ja kävin ravistelemassa lasta ylös. Hammaslääkäri odottaa.
Selvittiin, mutta koko päivän on väsyttänyt aivan tautisesti.
Hammaslääkärin jälkeen haettiin apteekista lisää kotivarastoon kavereita ja käytiin syömässä. Ajattelin, että se lienee varmin keino siihen, että kumpikin oikeasti nauttii ravintoa. Jaksoin myös luennoida pojalle siirtomaapolitiikasta, joten luulen aivojen vähitellen elpyvän.
Kaupassakin käytiin, ostin purkkaa ja kolaa. Taas selviää.
Ja sitten äiti laittoi viestiä ja kysyi, että miten menee? Ajattelin sitten, että jos vaikka noin suunnilleen tilannetta päivittelisi. Kerroin sitten paniikkikohtauksista. Pitkä hiljaisuus. Lopulta kysymys:
”Mitä panikoit, tyhmä kysyy.”
Yritin sitten selittää, vaikeaa yrittää saada toinen ymmärtämään, kun ei itsekään oikein ole kärryillä. Kerroin noin yleensä mistä on kyse ja koitin selittää, mitä ne laukaisevat tekijät voisivat olla.
”Niin...sitä laukaisevaa jutskaa kai kysyin.”
”Ei ole logiikkaa siinä”, vastasin.
”Kun en muuta osaa. Asiantuntijoihin turvaamme siis.”
Miten sille sanoisi, että ei sun äiti tarvikaan osata. Ei sun tarvi löytää ratkaisua näihin asioihin, ei sun tarvi ahdistua näiden vuoksi. Tämä nyt kuuluu tähän juttuun, näihin aaltoihin, kyllä se tästä vielä tasaantuu. Mutta ei äidit voi, niiden vain täytyy osata. Ymmärrän senkin.
Pääsin lopulta aloittamaan uutta palapeliäkin. Vähän vain, kun niin väsyttää. Sen verran, kun tuntuu hyvältä.
Lapsi lähtee huomenna mökille vanhempieni seuraksi. Sille piti vielä jotenkin hankkia junalippukin. Printteri ei toimi ja pojalla ei ole sellaista puhelinta, johon lipun voisi ladata. Oli ajattelun tuskaa. Lopulta ostin lipun ja lähetin sen veljelleni, joka voi printata sen töissä ja sitten minun pitää noutaa se illalla. Loogisuus huipussaan. Mutta saattaahan siitä vielä hyväkin tulla.
Huomennakin pitää herätä, toivottavasti vähän pirteämpänä.
Ja hei, ei kohtauksia tänään!