Ei yhtään mitään
Väsytti. Väsytti aivan kamalasti illalla. Yhdeltätoista kävin nukkumaan. Tai tarkemmin yritin nukahtaa. Joskus kahden jälkeen vaivuin ensimmäistä kertaa uneen. Ja heräsin kaksi tuntia myöhemmin. Aamulla onnistuin torkkumaan vielä pari tuntia.
Turha siis edes kuvitella nukkuvansa ilman lääkkeitä. Pitänee palailla niihin tänään, että selviä huomisesta psykiatrista hengissä. Voin vain kuvitella millaista lääkearsenaalia se koittaa taas tyrkyttää. Väsytystaistelu.
Sen energian mitä vielä oli käytin siivoamiseen, ei ainakaan pölyyn tukehdu. Tukehtuu sitten johonkin muuhun.
Olin sopinut tälle viikonlopulle muutamien ihmisten kanssa, että poikkeavat. Mutta eipä sitten sellaista. Kirjamessut ja unohdus, epäilisin.
Toisaalta unohtaisin minä itsekin itseni, jos se vain olisi mahdollista. Ehkä jos söisi kaikkia määrättyjä nappeja, niin sieltä se unohtuminenkin jostain seuraisi. Olen niin huonoa seuraakin, että lienee parempi antaa muiden olla rauhassa.
Veljen luona kuitenkin kävin kylässä. Pelailtiin. Kunnes voimat taas loppuivat niin totaalisesti, että oli pakko lähteä kotiin.
Palapelikin tuli valmiiksi, kunhan sen liimailee kasaan, niin voi siirtyä taas seuraavaan. Tosin järjetöntä touhua se on sekin.
Pitäisi tehdä joululahjoja, vaikka aloitin ajoissa, niin edelleen puuttuu aikamoinen kasa. Vajaa kaksi kuukautta aikaa, jos tämä jaksaminen on tätä luokkaa, niin nyt on jo kiire. Onneksi ideat ovat tallessa, ei tarvitse kuin toteuttaa.
Matalalla mennään, mutta eipä ota tuuli pahasti kiinni. Eikä paljon muukaan.
