Halinallet
Katselin illalla liian pelottavan ohjelman, tosin ei tarvitse olla kovin pelottava, jotta se on liikaa. Mutta kuitenkin. Neutralisoinniksi katselin yhden osan Halinalleja. Pelottavaa sekin. Ja se on joku uusi sarja, ei yhtään niin hyvä, kuin alkuperäinen.
Oli vähän erimielisyyttä lapsen kanssa yöllä. Johti takavarikkoon. Aamupäivällä poika pyysi kuulokkeitansa takasin ja suosittelin häntä ansaitsemaan ne. Ja ilman ohjeistusta.
Pääsen huomenna helpolla. Lapsi siivosi olohuoneen, eteisen ja keittiön.
Jehovat halusivat kovasti kylään. Selvisin heistä minuutissa, eikä tullut ruumiita edes.
Käytiin vanhempien luona. Se viikottainen kuntotarkastus. Noin suunnilleen läpäisin kai.
Voi silti tietysti olla hieman erikoista viettää lauantai-iltaa istumalla vanhempiensa lattialla ja lukea puhelimen kautta Sikojenlahdesta ja Kuuban ohjuskriisistä. Lapsena kuvitteli kaikenlaista, mitä tulevaisuudessa on, mutta koskaan ei kyllä kuvitellut lukevansa puhelimesta historiallisia artikkeleja Kuuban menneisyydestä.
Huhut Fidelin kuolemasta tietysti olivat osasyynä tähän kaikkeen. Onhan se vanha mies ja viimeinen lajissaan, jotenkin surullista. Yksi aikakausi tulee viimeiseen päätepisteeseensä aivan pian.
Edelleen haluaisin ne kaksi vuohta. Fidelin ja Erneston. Saahan sitä kaikkea haluta.
Aika alamaissa edelleen. Ei ihan niin pahasti kuin aiemmin viikolla, mutta aivan tarpeeksi pahasti kuitenkin. On taas vaikea innostua mistään tai alkaa tekemään mitään.
Huomenna yksi ystävä sanoi poikkeavansa. Oikein hyvä. Luulen, että jos minua haluaa tavata se täytyy tehdä joko teatterin lämpiössä tai täällä kotona. Sen ihmeellisempiin paikkoihin minua en juuri nyt taida saada.
Kunhan jaksaa joka aamu nousta ylös, niin se riittää näin alkuun.
Vaikka ei tämän pitäisi enää alkua olla, vaan loppua.
Ei ole jaksanut kuvatakaan mitään moneen päivään. Mutta jonakin parempana päivänä sitten.