Hästäg väsyttää
Kävi eilisen illan aikana suhteellisen selväksi, että jos jaksaa töitä, niin sitten ei jaksa kotia ja vähän toisinpäinkin vissiin.
Täällä on jonkinlainen kaaos, johon en vain yksinkertaisesti jaksa tarttua. Pitäisi kyllä, tiedän. Ja vähän ahdistaakin asian laita, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Ja ei siis ahdista sillä tavalla, että siihen pitäisi lääkkeitä syödä vaan sellaista perusahdistusta.
Illalla olin kymmenen aikoihin jo niin poikki, että silmät kiinni.
Onneksi aamullakin sai nukkua melkein kahdeksaan, mutta aika tervaa se hereille pyristely oli. Onnistui toki, mutta ei mitenkään helpon kautta.
Siispä töihin. Aamun piristys oli, kun sain antaa työkavereilleni eilen ompelemiani pussukoita. Siitä tulee niin iloiseksi, kun näkee toisen ilostuvan. Pussukkakuva alla.
Oli vajaa tunti aikaa tehdä jotain, ennen kuin lähdin kouluttautumaan sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan.
Koulutuspäivä. En nyt osaa sanoa, opinko oikeastaan mitään uutta. Ehkä ajattelemaan asioita vähän toisella tapaa. Uuden näkökulman löytäminen on tietysti on hauskaa, mutta olin ajatellut, että saan kirjoittaa koko päivän kynä sauhuten. Ehkä sitten olen jo aika sisällä tuossa somessa.
Ehkä valaisevampaa olikin käydä syömässä sellaisten työkavereiden kanssa, joita harvoin tapaa. Siellä syntyneet keskustelut taisivat olla paljon enemmän uutta tarjonneita, kuin päivän koulutukset.
Hyvä koulutus se toki oli, mutta minun pitäisi ehkä mennä johonkin edistyneempien ryhmään.
Kävin viemässä yhden työkaverin kotiin ja matkalla käytiin tuhlaamassa kulttuuriseteleitä. Nyt on kymmenen kerran kortti joogaan, alkaen 1.1. Solmuun menen.
No enkä. Venyttelemään kuulemma.
Minulla on myös projekti tulevalle vuodelle. Aion opetella seisomaan jumppapallon päällä.
Aivan oikein, tästä ei kerrota äidille.
Tänään ei ehkä enää jaksa kuin istua ja tuijottaa pimeyteen. Jos hyvin käy, niin kudin kädessä.
Huomenna teen lyhyemmän päivän ja jos tarpeen, niin otan päiväunetkin, etteivät kaikki illat menisi aivan sumussa.
Pussukoi.