Hirveästi sosiaalisuutta
No nyt koitetaan tätä päivittelyä.
Oli muutaman päivän rankka sosiaalisuusputki, joka vei kaikki voimat.
Perjantaina päätin viedä sairauslomatodistuksen esimiehelle ja sivussa osallistua yhteen kokoukseen, jonka osanottajat ovat lähinnä kavereita.
Homma hoitui. Kokouksen jälkeen päätettiin yhden ystävän kanssa käydä syömässä ja päivittää kuulumisia. Ja mukavahan se sellainen on, syötiin ja juteltiin, suoritin itseni kauppaan hakemaan perjantaikarkkia.
Kotiin vähän hengähtämään. Oli sovittu bästiksen kanssa, että hän tulee illalla kyläilemään. Ja juuri niin tapahtui.
Kahdeksan maissa illalla veljeni ehdotteli kaikkea sopimatonta. Sovittiin, että hän pakkaa itsensä ja jonkun dokumentin matkaan ja suorittaa itsensä tänne. Ja juuri niin tapahtui.
Veli viihdytti hetken lasta, sitten pakattiin lapsi unille ja siirryttiin vakavampiin asioihin. Sänkyni on suhteellisen ahdas sitten kuitenkin, kun siihen pakataan kolme aikuista ihmistä katsomaan dokumenttia. Loputon Gehennan liekki on kyllä dokumentti, jota suosittelen kaikille viihdettä kaipaaville. Suomalaisen black metalin sieluun sukelletaan syvälle. Totaalisen sekopäistä porukkaa. Oma mielenterveys taitaa sittenkin olla aika vakaalla pohjalla.
Loppu ilta käytettiin keskusteluun. Samalla seurasin sujuvasti kuinka, bästis ja veli humaltuivat tasaisesti. Se on oikeastaan todella viihdyttävää seurattavaa. Vähän ennen kolmea veli päätti lähteä kotiin ja bästis totesi, että on parempi jäädä tänne.
Nukuin neljä tuntia ja piti herätellä lasta. Eilen oli koulupäivä ja sellainen, mihin toivottiin vanhempiakin mukaan. Hyvänä äitinä toki osallistuin. Ensin rakennettiin ovikello ja sitten opeteltiin taittamaan. Ja sitten olikin jo niin kova väsy, että kun lapsi meni välitunnille, niin äiti heitti levyksi luokan lattialle. Aika pian yksi opettaja tuli kertomaan, että viereisessä luokassa olisi patjojakin lattialla, jos kiinnostaa. Vartti silmät kiinni, niin johan jaksaa taas. Lapsen luokassa oli menossa Aliaksen peluu, hetken tilannetta observoituani tajusin, että aikuisetkin ottivat sen ihan tosissaan. Joten mikäpä siinä. Pesin ne ilkeät kiusaajat noin miljoona – nolla. Lapsi ylpeäni totesi luokkakavereilleen, että ”mun äiti tuli kesken pelin mukaan ja sillä on enemmän kortteja, kuin kellään muulla”. Ne ansaitsivat sen.
Koululta vanhemmille syömään ja saunaan. Silmiä kirvelsi ja oli kaikki puhti poissa. Löysin vanhempien hyllystä Time Bandits –elokuvan ja ajattelin sen olevan sopivaa seuraa. Vanhempieni DVD-soitin tosin on aika moinen rotisko. Isä käytti puolituntia laitteen ”eksyttämiseen”, kuten hän asian ilmaisi ja kyllä se lopulta toimikin. Isä taisi kaiken lisäksi nauttia tehtävästään. Elokuva kyllä voitti kaiken keskustelun, pelailun ja muun olemisen reilusti. Aivot hakkasivat sillä univajeella aika reilusti tyhjää.
Kotona oltiin seitsemän maissa. Ja vielä piti sinnitellä lapsen uniaikaan saakka. Yhdeksältä tämä pirtti hiljeni aika totaalisesti.
Kolmetoista tuntia myöhemmin avasin silmät.
Kaksi tuntia aikaa toimia. Serkkupoika oli tulossa kylään. Mukava serkkupoika, serkuista parhain. Sellaista kevyttä siivoilua, ruuanlaittoa ja lettujen paistoa. Opiskelijoilla on aina nälkä.
Kyllä se kannatti, kun serkun ensimmäinen lause sisääntultua oli, että tuoksuupa täällä hyvältä.
Jonkinlaista sosiaalisuutta sitten siinäkin taas.
Ja nyt on taas aivan totaalinen uupio. Varmaan tänäänkin uni tulee ennen kymmentä, joka ihan hyvä olisikin, sillä huomenna on vuorossa psykiatri. Sitten ehkä tiedetään jotain uutta taas. Tai ollaan totaalisesti tietämäti.
Vaikka kaikki tämä sosiaalisuus on ollut aivan äärimmäisen uuvuttavaa, niin on se pitänyt sisällään tolkuttoman monta hyvää hetkeä. Ihmisetkin ovat pääosin olleet niitä omia ja parhaita yksilöitä.
Reilusti unta tähän väliin ja jos tuo seinään paiskattu rannekin vähän helpottaisi, niin hyvä vielä tulisi. Koitetaan ainakin uskoa niin.