Hiukan happea
Ei mikään iloinen aamu, mutta pääsin sentään liikkeelle.
Töihin.
Ajattelin opiskella YK:n vammaissopimuksen tänään. Olisi vähän kuin oikeaa työtä, mutta kuitenkin aika stabiilia.
Tarkastin samalla Onni tilanteen. Vielä uupuu satanen ja sen kaveri, mutta sitten voi tehdä hankinnan. Ehkä jo kuun lopussa. (Olen myös ottanut useita teatterikeikkoja vastaan, jotta voin rahoittaa Onnin.)
Kaksi tuntia vammaissopimusta, jotain tolkkuakin. Ja sitten loppui kola.
Hain lisää. Kuusitoista litraa, kyllä sillä hetken pärjää. Ei pitkään, mutta hetken.
Palatessani työpaikalla törmäsin työkaveriin, joka pyysi tekemään yhtä graafista juttua. Hetken epäilin, että noinkohan onnistuu. Lopulta istuin loppupäivän samassa tilassa kahden työkaverin kanssa ja hinkkasin projektin kasaan. Hetkellinen olo siitä, että jotain jopa saa aikaan. Tavallaan ihan hyvä olo.
Ja sitten ärsytti. Ärsytti, kun Ranskan panttivanki- ja takaa-ajodraamaa saattoi seurata hetki, hetkeltä. Saattoi katsoa suoraa kuvaa paikalta. Se on sairasta. Se jotenkin etäännyttää ihmisen todellisuudesta, se saa kaiken tuntumaan peliltä tai valmiilta tosi-tv-formaatilta. Puhumattakaan siitä, mitä se tekee journalismille.
Tulin kotiin.
Päättelin paita/mekon takakappaleen.
Päätin moniajaa keittiössä. Kun ei kerran oikein jaksa, niin jos tekis paljon yhdellä kertaa. Niinku vaikka kolme kastiketta yhdellä kertaa. Säästää aikaa huimasti.
Säästää kyllä.
Mutta saattaa vähän stressata, kun kaikki kattilat sihisee yhtä aikaa ja koitat heitellä oikeat aineet oikeisiin kattiloihin ja estää mitään palamasta pohjaan tai kiehumasta liedelle. Vähän sellainen: ”tein itse ja säästin” –fiilis. Mutta nyt on kastikkeita kasvuhirviön perunoiden seuraksi. Jos huomenna vielä toisen sarjan jaksaisi, niin voisi selvitä ensi viikosta.
Sitten piti taas rauhoittua, kun ei vaan jaksa.
Mutta toisaalta ei ole niin tuskaista kuin eilen ja toissapäivänä.
Ja lisäksi sain selville, etten olekaan lihava vaan minulla on vain liian kireä psoas major. Tosin asian testaaminen saattoi aiheuttaa sen, että en pysty liikkumaan kahteen päivään, mutta onhan se nyt hyvä tietää.
Että jospa sitä kutomista vähän sitten taas.