Hunningolla
Lapsi oli aamun kiltisti hiljaa sain nukkua kymmeneen.
Sitten piti tehdä ihme liikettä, joka edes auttaisi liikkumista.
Illalla googlailin, että mistä löytyy Siwoja, en edes tiennyt, että sellaisia on edelleen olemassa. Sisäpiiristä kuitenkin oli vuotanut tietoa, että Siwassa olisivat huopuvat langat halvennuksessa. Ei sellaista voi päästää ohitse.
Yöllä oli satanut tietysti sen verran lunta, ettei se oikein maahan jää, mutta sen voi aurata autoon kiinni siten, ettei autoa saa motista kuin taikuudella.
Ysärikengät näyttivät voimansa, kun seisoin loskalätäköissä ja potkin lumijärkäleitä johonkin muualle.
Kassillinen lankaa Siwasta. Kolaa ja jotain ruokaa kotikaupasta ja kaikesta normaalista poiketen ostin makeaakin. Kääretortullisen verran.
Kotiin, heti kutomaan. Ja katsomaan mitä kaikkea tohtori Ogden ja Murdoch ovat viikon aikana kokeneet.
Siivosin keittiön, vaikka se oli viedä hengen. Miten voi olla jatkuvasti näin väsynyt ja voimaton. Jo pelkkä keittiön katsominen tuntui siltä, että mahdottomuus saattaa kaatua päälle.
Syötiin ja palasin petaamattomaan sänkyyni, lankojeni keskelle jännittämään, hirtetäänkö tohtori. Tietty tiesin, ettei hirtetä, mutta voi sitä silti jänskätä.
Ehdotin lapselle, että se menisi vielä kauppaan ja ostaisi sipsejä, koska jos kerran ollaan hunningolla, niin ollaan sitten kunnolla.
Lapsi punnitsi asiaa ja päätyi pyöräilemään. Ihan jo lapsen liikuttamisen vuoksi kannatta hunningoitua.
Ja fiksua on suolan syöminen, kun nuo lääkkeetkin janottaa hirmuisesti, niin suolaahan tässä sitten vielä kaivattiinkin. Tosin piristyin suolaa syömällä. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, mutta en nyt jaksa.
Jatkan kutomista ja elokuvien tuijottelua, jos huomenna vaikka taas jaksaisi jotain.
Kuten matkustaa Kauhavalle. En tiedä miksi, mutta tällaista on kysytty.
Motittakaa autonne.
Ihan vaan tunnelman vuoksi.
Huopuvaa karkkia.