Hyvähkö päivä
En oikeastaan haluaisi nyt kirjoittaa, vaan lukea. Aivan kammoittavan huonoa 70-luvulla kirjoitettua kirjaa, mutta ehkä hetken maltan.
Ei aamulla taas oikein herätyttänyt ja nukuin melkein kymmeneen, sitten aurinko jotenkin lävisti sälekaihtimet ja oli pakko nousta.
Piti puuhastella kaikenmoista, mutta sattumalta tartuin kirjaan, eikä sitten olisi oikein muu kiinnostanutkaan.
Sain siinä sivussa vähän pestyä pyykkiä ja laitettua ihan oikeaa ruokaakin.
Posti toi tiedon, että sairaanhoitopiiri on päättänyt maksaa lapsen neuropsykologisen kuntoutuksen, joten elämää koskevat uutiset jatkuvat hyvinä. Tosin vähän myöhemmin lapsi soitti ja kertoi, että koulussa oli ensin kiskottu housut nilkkoihin ja sitten lyöty kolme kertaa kasvoihin, pysyy mukavasti jalat maan pinnalla, kun ei pelkkää hyvä satu.
Iltapäivällä yksi ihminen poikkesi kylässä ja toi itselleen tarpeetonta Lunaa minulle. Luna on yksi sympaattisimmista Humppilassa tehdyistä sarjoista, joten mielelläni otin lisäosia vastaan. Jäätelökin maistuu parhaalta juuri Luna-kupista syötäessä. Nyt tuli yksi isompikin kulho, jollaisesta olen jo tovin haaveillut.
Sitten taas luin ja siinä määrin, että olin myöhästyä bussista. Teatteria oli taas vuorossa.
Sellaista parhaimman tyylistä teatteria Molièren Luulosairas, joka jo tekstinä on niitä suosikkejani. Tänään osui kohdalle ehkä paras sovitus, jonka olen koskaan nähnyt. Oli teatterista poistuessa ihan mahdottoman viihdytetty olo.
Lopuksi ehdittiin vielä vanhan kaverikolmikon kanssa sopia yhteisestä illasta, edellisestä taitaakin olla lähemmäs neljä vuotta. Mutta mitäpä sitä turhan usein tapaamaan, väljähtää vaan suhde.
Ja aivan äsken sain mielenkiintoisen työtarjouksen kesälle, nyt pitäisi vain sulatella hieman eikä juosta impulsiivisesti mukaan kaikkeen, mikä tuntuu innostavalta ja kiinnostavalta. Siinä sitä onkin opettelemista – impulssien torjumisessa.