Ihan sairas juttu
Ei viety lukkojen taa.
Lähdin aamulla lapsen kanssa yhtä matkaa liikkeelle. Jostain sattuman oikuista olin tunnin etuajassa lääkärille mennessä, mutta onneksi oli kirja mukana.
Lääkäri sen sijaan oli noin neljäkymmentä minuuttia myöhässä, mutta onneksi oli kirja mukana.
Ei se käyntikään nyt ihan niin paha ollut, kun ajattelin. Tosin sairauslomaa jatkettiin lisää, joten töihin mahdollisesti sitten 18.5. Syynä ei kuitenkaan ollut omituinen blogikirjoitteluni, lääkäri itse asiassa ymmärsi hyvin mistä niissä teksteissä oli kyse. Jälleen kerran hän oli sitä mieltä, ettei minun pitäisi asioitani näin suoraan jakaa. Saahan sitä olla.
Jos olisin siivooaja, niin pääsisin takaisin töihin, sanoi hän. Mutta koska olen aivotyöntekijä, eivätkä aivoni ole aivan toipuneet (koska muisti toimii, jos toimii ja vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä) ja töissä on menossa murros, niin minun paikkani ei ole siellä. Tosin siinä vaiheessa, kun lääkäri sanoi, että työnantajan puolesta minulla ei ole mitään kiirettä töihin, meinasin alkaa tirskumaan. Mutta pidättäydyin sitten kuitenkin.
Seuraavaksi pitäisi siis oikeasti tavata tämä uusi esimies. Ja vähän hänen aiheuttamista tuntemuksista riippua sitten katsotaan pääsenkö töihin nyt ajateltuna ajankohtana vai joskus myöhemmin vasta. Pitää kuulemma olla tarpeeksi hyvässä kunnossa, ennen paluuta.
Noh. Minäpä sitten siinä sivussa näistä jaloista jotain sanoin. Tutkittiin sitten samalla. Ei ole länkipolvet eikä pihtisääret. Että kuulemma ihan hyvältä näyttää, mutta tulehdusta niissä nyt sitten tuntuu olevan ja toisessa lisäksi nestettä. Ja tämähän on loistavaa! Ihanaa!
Kokeillaan nyt, josko menisi mömmöillä pois. Mutta haaveilemaani kahvakuulaamista saa vissiin taas siirtää johonkin päin tulevaisuutta.
Kävin kotimatkalla noutamassa myrkyt ja tulin kotiin niitä popsimaan. Ihminen kävi hakemassa kotinsa vara-avaimia täältä ja seurasi tätä minun liikahteluani tai töpöttelyä ja sanoi, ettei kovin hyvältä näytä. Kun hän kävi uudelleen muutamaa tuntia myöhemmin ja totesi omin silmin, kuinka olen lääkkeistä tokkurassa ja jaloista jossain muussa tilassa, niin kehtasi väittää, että saattoi olla ihan hyväkin jatkaa tuota saikkua.
Ehkäpä.
Käytiin lapsen kanssa kaupassa ja haisteltiin kaikki saippuat ja dödöt, että varmasti tulee ostettua ne mieluisimmat. Ja sitten piti kuulemma saada myös juuri tietynlaisia vanulappuja, jotta hän voi putsata naamaansa. Ei kai sovi valittaa, kun teini haluaa huolehtia hygieniastaan.
Laitettiin pitsaa, koska jotain kai pitää tänäänkin syödä. Pakastimessa odottaa sorbertin tekele vielä vatkausta, mutta sitten olisi sekin valmis.
Jospa saisi vaikka sukkahousut vähitelle valmiiksi, hieman työläät kyllä, niin voisi opetella tekemään intarsiaa suljettuna neuleena ja seuraaviin sukkikseen voisi kutoa vaikkapa pääkalloja. Mikäpä olisi sitä siistimpää?
Häh!