Ikäjuttuja
Kävin illalla bästiksen kanssa kääntymässä Hämeenlinnassa – sellainen perinteinen päänselvitysajo. Kuunneltiin punkkia ja jauhettiin elämän tuskallisuutta.
Vähän oli ruuhkaa päässä ja illalla ahdisti yksi jos toinenkin asia. Asiaa tietysti auttaa, jos kuuntelee Verenpisaraa, joka lienee aika virallista masennusmusiikkia. Ja jostain tuli päähän sellainen ajatus, että on olemassa kirja nimeltä Askeetti ei saa komplekseja. Kotikirjastossa on sellainen hyvä puoli, että sieltä löytyy kaikenmoista – niin tuokin teos, jonka olen lukenut viimeksi 15-vuotiaana.
Voisin toki referoida kirjaa ja sen tuottamia ajatuksia, mutta tämä ei taida ihan olla se paikka.
Aamulla oli aika vaikeaa tuo ylös nouseminen, eikä tällä jalalla nyt ihan marssille taida olla asiaa. Soittelin bästikselle, mutta tuo vaikutti olevan sen verran huonolla tuulella, ettei ruvettu yhteisiä juttuja viemään eteenpäin.
Hypättiin lapsen kanssa bussiin ja suunnattiin torille. Vähän kuunneltiin puheita ja laulettiin kauniisti Kansainvälistä. Haettiin lakuja ja käveltiin rantaan kohti kommareita. Kiltti setä avasi ilmapallokojunsa uudelleen, kun oikein nätisti pyysin. Vappu ei ole vappu ilman Che-palloa. Jatkettiin matkaa vielä työväenlauleluja kohden – sellainen tekee ihmiselle aina hyvää. Paitsi jos Nuorisomarssia ulkomuistista laulaessa tajuaa, ettei ei ole kyllä vuosiin ollut enää nuori. Ja kun samalla tajuaa, ettei kyllä ole aikuinenkaan eikä ehkä koskaan sellaiseksi tulekaan, niin kyllähän sellainen jännäksi olon tekee.
Ajatus taisi kyllä kehittyä jo eilen, kun lähes koko tuttavapiiri teki Hesarin sivuilla olevan kommunistisankaritestin. Ja kaikki on marxeja, ehkä kaikista on tullut marxeja, mutta ei minusta tule. Olen edelleen Che, edelleen kamala idealisti, joka haluaa taistella etujoukoissa. Ei sellaisesta tule aikuista, sellaisesta tulee ruumis. Tietysti on mahdollisuus, että tulee kaunis ruumis ja saa naamansa ilmapalloon.
Vähän sellaista perinteistä ulkopuolisuuskriisiä ja seassa mahdollisesti jotain ikäkriisiäkin. Pääasia, että kriisejä riittää.
Eksä haki lapsen syömään ja ajattelin itsekin suorittaa jotain syömistä. Olisi ollut nakkeja ja salaatteja, munkkeja, tippaleipiä, suklaata, simaa, lakuja ja mitä näitä nyt sitten on, mutta ei vaan yhtään tee mieli syödä mitään. Tarkemmin tulee huono olo, jos syö. Ei taida olla mun juttu sekään just nyt.
Ehkä mun juttu olisi nyt tehdä pinkistä käärmeennahkajäljitelmästä kotelomekko. Kaikki kaipaavat sellaisia.
Ehkä se on niin, kuten äiti sanoo ”Elämä on kamalan lyhyt, mutta on se aika pitkä.”
Tätä pohtiessahan sitä voisi, vaikka ahdistus. Mutta taidan sen sijaan kaivaa hyllystä vaan jonkun toisen unohdetun kirjan.
Ja olisiko tämän vuoden ajankohtaisin (vappu)laulu tässä.
Ehkä voisikin lukea vaihteeksi Elvi Sinervoa.