Impulssisotaa
Olen noita vanhoja päiväkirjoja lueskellut ja niistä kyllä pystyy noin suunnilleen päivän tarkkuudella kertomaan, koska on lähdetty lentoon. Teksti muuttaa värikkäämmäksi ja tapahtumien kuvailu on polveilevaa. Usein toistuvat sanat ”ihanaa”, ”onnellinen”, ”vauhtia”, ”mahtavaa”. Uudemmat päiväkirjat ovat vähän kryptisempiä, mutta kyllä niissäkin eron huomaa. Ja jos oikein tarkkaan määrittää, niin ihan siellä huipulla ja syvimmällä pohjalla ollessa merkinnät useimmiten puuttuvat. Päässä on tainnut olla liikaa ruuhkaa.
Aamulla oli lääkäri ja työlupa on nyt myönnetty. Aika kovasti se tätä kaksisuuntaisen määrittelyä minulta kyseli ja sitä miten tunnistan eri vaiheet. Se on lopulta aika helppoa, kun tuntuu siltä, että elämä on mallillaan olisi aika iskeä jarrut pohjaan. Mutta onhan se ihan nurinkurista. Näiden impullissien kanssa koitan työskennellä ja niitä vähän estää. Ohjeeksi sain, että töissä ei saa olla liian kivaa.
Huomenna vielä tapaaminen esimiehen kanssa ja sitten voi orientoitua paluuseen.
Jaloille ei oikein voi mitään tehdä. Sain lähetteen fysioon, joten siellä joku varmasti haluaa kiduttaa sen verran, etten pysty muutamaan päivään kävelemään, mutta hyvä siitä varmaan tulee. Mitään uutta lääkitystä ei nyt aloitettu, mutta sekakäytetään kipu- ja tulehduslääkkeitä. Pysyy pääkin sopivasti sekaisin.
Kotimatkalla poikkesin kaupan kautta ja huomasin, että impulssiivisuutta on aika reilusti ilmoilla. Meinasin hankkia mm. uuden imurin (tarpeellinen), mikron (tarpeeton), sukkapuikkolajitelman (tarpeeton), yleiskoneen (tarpeeton), kirjoja (lukemattomia edelleen kymmeniä), kahvia (en juo), erilaisia hiusvärejä, vaatteita (tarpeettomia), kengät (tarpeettomat), vauvan vaippoja (mitähän helvettiä!!??!!) ja jotain muuta tuiki tarpeellista. Kun on oikein tarkkana siellä hyllyjen välissä, niin sitä saa itsensä kiinni ennen kuin syöksyy tekemään päättömyyksiä. Tässä tilassa täytyy kuitenkin muistaa jatkuvasti tarkkailla itseään, muuten tulee tehtyä aivan järjettömiä hankintoja – niitäkin löytyy jokunen laatikollinen. Tämä on myös ainoa tila, jonka kanssa viihdyn kaupoissa, yleensä niissä vain ahdistaa.
Minulla on kyllä kangaskauppa päivän listalla, mutta se on merkitty sinne jo viime viikon torstaina, joten ei ole impulssilähtöistä. Tarkkana pitää silti olla tai tulen sieltä uskomattomien kankaiden kanssa takaisin, sellaisten, joista en yksinkertaisesti tee yhtään mitään.
Kutsun tätä ”joojoo, onnistuu, onnistuu” -tilaksi. Rajoja on yllättävän vähän ja ideoiden konkretiaksi muuttaminen on vaivatonta. Kun sen saa pysymään järkevissä tai järkevähköissä rajoissa, niin lopputulos on ihan hyvää. En tästäkään ominaisuudesta halua luopua, mutta sen verran sitä pitäisi oppia lisää tiedostamaan, että pystyy vähän enemmän toimiaan kontrolloimaan. Pysähtyy miettimään mitä on tekemässä ja miksi. Peruskauraa, jota hieman hankaloittaa se, että synapsit napsuvat vähintään kolminkertaisella nopeudella normaalin verraten.
Olisikin jännä nähdä jotain aivokuvaa siitä, mitä kaksisuuntaisen päässä tapahtuu silloin, kun mania iskee päälle. Siitähän saisi loistavan koko illan elokuvan.