Initaatioriitti
Laitoin kellon soimaan aamulla, että ehdin tehdä vielä puuttuvat valmistelut.
Eräänlainen ponnistus saada sunnuntai näyttämään normaalilta siivouspäivältä ja samalla valmistella yllätystä.
Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui lapsen huoneeseen telkeäminen, että se laittaisi oven kiinni ja pysyisi siellä omissa oloissaan. Pitkällisten harjoitusten jälkeen Arto Muna ja Millenium osoittautui hyväksi valinnaksi. Pieni ongelma tosin oli se, että kärsin itsekin kyseisestä musiikista suhteellisen voimakkaasti.
Muistini myös toimi taas hienosti, sydän oli repeytyä rinnasta irti, kun säikähdin. Olin laittanut automaattimopin töihin ja kymmenen minuuttia myöhemmin kuulin epämääräistä ääntä olohuoneesta menin asiaa tarkistamaan ja joku näkymätön hipaisi nilkkaani. Ihan oikeasti hyppäsin ilmaan. Se moppi toki, mutta kun en koko asiaa muistanut ja sama toistui kymmenen minuuttia myöhemmin.
Ihmiset valuivat vähitellen paikalle ja kuljettelin heitä keittiöön, vähän jännitettiin ehtivätkö kaikki paikalle ennen kuin lapsi huomaa jotain.
Onnistuimme varsin heinosti. Puoli kolmelta menin lapsen huoneeseen ja pakotin hänet pukautumaan valkoiseen kaapuun. Ja istumaan olohuoneen lattialle rakennetulle uhrausalustalle. Lapsi kuvitteli, että haluan ottaa jotain kuvia ja oli suhteellisen hämmästynyt, kun keittiöstä alkoi virrata ihmisiä paikalle.
Vuohen teurastamisen lisäksi pojalle annettiin elämänohjeita ja luettiin muinaisia tekstejä.
Ja sitten kulutimmekin jokusen tunnin mättämällä erilaisia kakkuja ja muuta sellaista sisuksiimme.
Hauska iltapäivä siis ja nyt väsyttää. Osittain varmaan sosiaalisuuden vuoksi ja osittain syötyjen lääkkeiden vuoksi.
Huomisen taidan ottaa aivan rauhallisesti ja sitten vähitellen pitäisi jotain uutta sosiaalisuutta rakentaa. Olen sopinut useita menoja viikolle ja muutamaan otteeseen pitäisi tavata isompaakin ihmisjoukkoa. Voihan se olla, että väsymys muutenkin alkaa helpottamaan jahka jalkalääke loppuu, neljä päivää vielä sitä.