Innostuin
Niin minä sitten taas nukuin niillä lääkkeillä. Potkin lapsen liikkeelle ja palasin sänkyyn.
Väsytti, muttei uni oikein tarttunut, ja aina kun olisi tarttunut, niin jokin laite piipotti.
Kymmeneltä puhelin soi vaativasti ja vastasin.
Psykiatri on sairastunut, ei voi tänään mennä. JESH! Voiko oikeasti parempaa uutista olla?
Aivan järjetön helpotus (ehkä ahdistus siirtyi vain keskiviikolla, mutta oiva lykkäys) ja sammuminen. Heräilin vasta puoliltapäivin.
Tuollainen peruminenhan synnyttää tasan kahdenlaisia ajatuksia.
- Ehkä maailmankaikkeus ei olekaan ihan paska, vaan joskus se ihan oikeasti armahtaa.
- Se mies varmaan sairastui siksi, että minä en halunnut mennä sen luokse.
Ja nyt *krrriiiikksss* kelataanpas vähän taaksepäin.
”Eli epäilette, jonkun sairastuneen siksi, että ette ole halunneet mennä tapaamaan häntä?”
”Kyllä.”
”Onko teillä pitkäänkin ollut tämäntyyppisiä ajatuksia, että teidän toiveenne tai ajatuksenne aiheuttavat muille vaurioita?”
”Kyllä.”
”Osaatteko arvioida, kuinka kauan?”
”Luulen sen alkaneen silloin, kun musiikinopettaja, josta en pitänyt, kuoli.”
”Ja tämä tapahtui?”
”Vuonna 1989.”
”Toivoitte siis hänen kuolemaansa?”
”Ei, toivoin, ettei hän enää koskaan pakottaisi minua seisomaan urkuharmoonin taakse laulamaan yksin virsiä.”
”Selvähän se, olette syyllinen.”
”Tiedän.”
”Ja montako ihmistä koette tappaneenne tai muuten ajaneenne turmioon kuluneen kahdenkymmenenviiden vuoden aika?”
”Luultavasti ainakin sata ihmistä, mahdollisesti enemmänkin.”
Ihan oikeasti, miten jonkun aivot voivat toimia näin. Eihän se oli järjellä ajatellen mahdollista. Eihän? Mutta sitten toisaalta jotkut sanovat, että jos uskoo jotain hyvää tapahtuvan, niin se todennäköisemmin tapahtuu. Eikö sama koske pahan ajattelua?
Noniin, kuinka vain, mutta olin ja olen helpottunut, kun säästyin Pasilaan menolta.
Niin helpottunut, että menin suihkuun ja tulin puhtaaksi.
Ja menin kauppaan ja ostin asioita, joista olin nähnyt unta.
Juustoa, kolaa, makaronia, maitoa, mustaa hiusväriä, pinkkiä hiusväriä, purkkaa, jauhelihaa.
Hiusväri toimii oivana kastikepohjana, suosittelen.
Ja sitten olen vain lukenut Artemistani, toinen kirja päättyy juuri. Ja sitten sain merkityksen elämälleni.
Huomasin, että minulta puuttuu sarjan viimeinen kirja. En ihan oikeasti ole edes lukenut sitä. Joten se on saatava. Ja se on maailman hienoin juttu!
Niinpä selasin verkkoa, mistä löytäisin tuon ihanan kirjan. Suomalaiseen sen voi tilata, maksaa reilut kolmekymmentä euroa. Hullu saatan olla (todistetusti), mutta en sentään tyhmä. Jatkoin siis etsimistä.
Lopulta löytyi paikka, joka myi kirjaa alle kahdenkympin. Pakko saada. Ja se pitää tilata ja maksaa heti, koska muuten joku muu voi sen ostaa aivan silmieni edestä jajajajajaja… Syke nousee, mutta ei sillä lailla paniikkikohtausmaisesti vaan sillä lailla, että siinä on kirja, joka on pakko saada, koska se on pakko saada ja jos sitä ei saa, niin maailma ehkä lakkaa olemasta ja kaikki putoaa raiteiltaan ja kyllä kyllä, tajuan käyväni aivan järjettömillä kierroksilla, mutta ajateltkaa nyt! Artemis Fowl, jota en ole lukenut! Artemis Fowl, jota en omista, voiko olla mitään jännittävämpää? Innostavampaa? Tärkeämpää?
Ja niin siis tilasin ja maksoin kirjan.
Puh. Hymyily tuntuu mukavalta. Ehkä pitäisi käyttää kasvolihaksia enemmän.