Innovaattori ja paska äiti
Eihän se eilinen vielä mainittuihin vastoinkäymisiin päättynyt.
Otin illalla lääkkeet normaalisti ja sitten vähän jotain vielä leikin. Neuloittelin yhtä käsityötä, noin tarkemmin ilmaistuna. Ja sitten yhtäkkiä iski aivan tolkuton pahoinvointi, sellainen että sisäelimet tulevat juuri ulos. Nousin ylös. Ei fiksua. Alkoi tuntua siltä, että on todella, todella kovassa humalassa. Sellaisessa, jonka saavuttaa, kun kiskaisee pullon viskiä vartissa. Sitten katosivat kaikki äänet ja syvyysnäkö ja –tunne. Yritin päästä istumaan, ainoa tapa liikkua oli pitää seinistä kiinni, muuten naamalleen lattialle. Istuminen ei sitten ihan oikeaan osunut, kun ne syvyydet puuttuivat. Mutta meneehän se aika lattiallakin. Käperryin palloksi ja odotin joka kuolemaa tai parempaa oloa. Mietin ainoastaan, että jos tähän kuolee, niin paska homma lapselle, kun on ensimmäinen asia, jonka huoneestaan tullessa näkee.
Vähitellen äänet alkoivat palaamaan, ensin ulkomaailma alkoi suhista ja sitten hitaasti muitakin ääni pääsi läpi. Lakkasi huimaamasta ja oksettamasta ja pääsin ylös. Suorilta sänkyyn. Väsytti tolkuttomasti ja suussa maistua kloori ja rauta. Tykkään lääkkeistä ihan syystä. Tänään on nykinyt päänahkaa hassusti, sillä lailla että silmälasit pomppii nenällä. Lystikästä. Jotenkin yhdistän kyllä samaan lääkkeeseen tämänkin.
Heräsin sitten kuitenkin aamulla ja lähettelin lapsen kouluun.
Suihkua, pukemista ja vähän naaman laappimista. Saattoi olla jotain menneiden muisteluakin seassa.
Ja liikkeelle hop! Koulukaveri oli käymässä Helsingissä ja olin luvannut käydä hänen kanssaan syömässä, koska sillä tavalla tulee syötyä.
Niinpä siis sellaista kuulumisten vaihtamista, syömistä ja sosiaalista höpinää. Hyvä se.
Jatkoin matkaani lapsen koululle, kun oli sovittu tapaaminen psykologin ja kuraattorin kanssa. Sitähän he toki eivät olleet kertoneet, että haluavat keskustella tästä kotitilanteesta. Vaan hittojakos, keskustellaan. Kysyivät minulta miten meillä kotona menee, siirsin kysymyksen lapselle.
”Nyt kun äiti on taas käynnistynyt, niin kaikki toimii. Ja joulu tulee.”
Ja sitten ne kysyivät lapselta, että miten ne asiat siellä kotona toimivat.
”No äiti on sellainen iso generaattori, joka saa kaiken pyörimään ja minä olen sitten pikkugeneraattori.”
(On se kyllä hieno lapsi toim.huom.)
Minä sitten selitin mitä tässä on viimeaikoina tehty ja puuhattu. Jotenkin ymmällään kirjoittelivat asioita ylös. Toinen kovasti tarjosi apua kotiin. Sanoin, että toki, saa tänne tulla. Minkäslaista apua olette ajatelleet.
Sitten sellainen hiljainen hetki. Ja toinenkin.
”Niin, ei ehkä sitten tässä tilanteessa.”
Hommahan on sinänsä ok. Hyvä, että asioihin puututaan ja niistä keskustellaan. On myös hyvä, että tukea on tarjolla. Ja jotenkin ymmärrän senkin, ettei tapaamisen perimmäistä syystä kerrota etukäteen. Mutta. Ihmisiä ei pidä yrittää lokeroida johonkin heitä tuntematta. Toisaalta, jos he olisivat tarjonneet apua kuukausi sitten, olisin sitä tarvinnut ja vastaanottanut. Mutta kun en ihan rehellisesti keksi, mitä joku ulkopuolinen voisi täällä tehdä?
Teen ruokaa ja vaatteita ja joulua. Olen siivonnut, silittänyt, pessyt pyykit ja tiskit. Olen etsinyt ratkaisuja lapsen ongelmiin ja vienyt sitä uusiin harrastuksiin. Lapsella on puhtaat hiukset ja vaatteet, se saa syömistä joka päivä ja parhaina päivinä leivonnaisiakin. Meillä mennään ajoissa nukkumaan. Äiti on aikuinen ja lapsi on lapsi. Mitä se apu siis voisi olla? Ehkä jonkun seuraneidin voisin hetkeksi ottaa. Mutta tuskin he ihan sellaista tarkoittivat.
Että näin.
Ja tultiin sitten kotiin. Lapsi alkoi valmistaa ensimmäistä videoblogiaan ja minä tein bataattilaatikkoa, jolla aion korvata sekä porkkana-, että perunalaatikot.
Sitten ompelin isälle pussukan.
Ja sitten tein innovaation. Korvapuustipitko. En oikein tiennyt haluanko korvapuusteja vai pullapitkon, joten päätin yhdistää ne. Kolme korvapuustirullaa letitetään ja laitetaan uuniin. On aivan tautisen hyvää, suosittelen kaikille, jotka tykkäävät tautisista hyvistä. Vähän ehkä täytettäkin muokkasin, niin että pysyy oikein mehevänä ja nannana. Nan-nan-naa.
Vähän vielä ehtii jotain puuhastella, ennen kuin pitää pohtia, että lääkkeitä vai ei.
Bataatti korvaa hormonihoidot.
Työnnän pullat uunihin.
Otan valmiit takaisin.
Leipuri Hiiva, hän asuu Kumputiellä...
Ja isukille pussukka.