Kun sanon vasen tarkoitan oikeaa
Piti illalla ihmetellä, miten voi vasemman ranteen hajoaminen tehdä kaikesta niin hankalaa, mutta toki asiaa hieman avasi, kun lopulta totesin vasemman olevan oikea. Mutta periaate on se, että vasen on oikea paitsi siinä tapauksessa, että on vasen.
Heräsin aamulla koviin kipuihin, nappasin kunnollisen särkylääkkeen ja sammuin saman tien uudelleen. Puolita päivin raottelin varovaisesti silmiä ja totesin, että kai sitä voisi koittaa vaikka olla elossa.
Sellainen hidas hivuttautuminen vaatteiden sisäpuolelle ja autoa kohden.
Autossa on mm. sellainen hauska ominaisuus, että se ilmoittaa moottoriviasta piipittämällä. Ja tutkimuksista huolimatta, edes huollon sedät eivät tiedä, miksi se piipittää. Mutta tänään se päätti piipittää koko vartin matkan kotoa vanhempien luokse. Sellainen tavallaan hieman syö ihmisen päätä. Ihan pikkuisen vain, sen verran että jos keksi mitä johtoja voi irti repiä, niin repisi, vaikka liikennevaloissa seistessä.
Mutta perille päästiin silti.
Minua vähän kauhistutti, kun en ole äidille tätä uuden sairausloman kestoa kertonut. Olen lähinnä kehitellyt erilaisia skenaarioita vastaanotoista. Ja onnistuin nytkin vetkuttamaan kertomista yllättävän pitkälle ja sitten ihan vahingossa tulin asian ihan muussa yhteydessä pullauttaneeksi. En ole varma, että menikö se ohi vai perille, kun ei äiti siihen sen kummemmin kommentoinut.
Katseltiin Studio Julmahuvia muutama jakso. Tuntui tekevän vanhemmillekin ihan hyvää. Ja kävin saunassa. Olen siis peseytynyt jopa kahdesti tämän viikon aikana. Loistava tulos!
Sain myös vanhempien ompelukoneen lainaan, joten voin saattaa keskeneräisen projektini loppuun heti, kun haluan. Juuri nyt väsyttää, eikä ompeluta, mutta huomenna tilanne lienee aivan toisin.
En tosin saanut itse kantaa konetta autoon, koska ulkona on niin liukasta ja saattaisin kaatua. Mutta isää ei varmaankaan koske samat liukkaussäädökset, koska äidin mielestä isä voi hyvin kantaa liukkaassa koneen autooni.
Tavallaan tajuan, minulla on parempi kyky teloa itseni kuin isällä, mutta toisaalta minulla on myös yli 28 vuotta nuoremmat luut, joten varmaan parantuisin nopeammin. Siis periaatteessa. Vaikka eihän tämä ruumis kovin palautumiskykyinen ole.
Masennuksen määrä on jotenkin paljon pienempi, kun saan olla rauhassa, tehdä asiat omassa tahdissa ja nukkua. Tai sitten se vain tuntuu vähäisemmältä, kun kukaan ei odota minulta mitään. Sinänsä sama kummin asia on. Olen ihan tyytyväinen kun ei ole, niin tuskainen olo jatkuvasti.
Ajattelin viettää illan supersankareiden kanssa, niin ehkä huomenna on hyvä päivä.