Lääkekokeilua taas
Väsytti illalla varsin perusteellisesta, vaikka en toki malttanut nukkumaan ajoissa käydä. Piti kutoa ja katsella viikinkidokkaria (viikingit ja keltit ovat suurimpia rakkauksiani). Kaiken päätteeksi olin aivan sammumispisteessä, joten ajattelin, että voinee vähentää lääkitystä tässä vähitellen. Ja otin kolmen napin sijaan kaksi.
VIRHE!
Ei se uni vain tule itsellään, eikä kahdella napillakaan. Täytyy vain kiltisti syödä ne kolme.
Jossain vaiheessa se uni toki saapui, mutta vasta aamuyöstä, joten ei ollut kovinkaan pirteitä nuo ylösnousun hetket.
Venkulointia ja herättelyä. Sitten poimin veljeni ja puoliskonsa kyytiin ja mentiin vanhempieni luo. Ei tarvittu äitiä tällä kertaa, veli komensi Tetriksen pariin lähes samalta istumalta.
Vähän peliä. Syömistä ja riisisuklaan valmistamista. Perusjuttuja.
Äidin mielestä, olen jotenkin liian vauhdikas. On vähän hankala tilanne, kun mielestäni äiti kävi aika hitaalla vaihteella, mutta ei semmoista oikein sanota ääneen.
”Mä oon ihan normaali, mutta sulla ei tänään ihan kulje.”
Ärsyttää sellainen. Ja sekin ärsyttää, että pitäisi jatkuvasti seurata omaa käytöstään, ettei saisi enää muka olla vauhdikas, jos siltä alkaa tuntua. Että menee muiden mielestä heti hajalle, jos toimii kuten tapoihin on yleensä kuulunut.
En ala.
Mutta muuten ihan mukava, vaikkakin väsynyt päivä.
Kaikki taitavat tuijottaa linnan juhlia. Pitkään harkitsin, että tekisin saman, kun siellä on niin paljon tuttuja tänä vuonna, mutta en vaan pysty. Television avaaminen ei innosta ja en jaksa katsella, kun ihmiset kättelevät monta tuntia symbolista johtajaa. Ja sitten niiltä kysytään, mitä itsenäisyys merkitsee niille ja ne löpertää samaa soopaa vuodesta toiseen. Ja jos joku sanoo jotain vähän poikkeavaa, niin se on etikettirike.
Ehei. En katso.
Sen sijaan voin ärsyyntyä lopun iltaa siitä, että ihmiset todennäköisesti seuraavat käyttäytymistäni yliaktiivisesti seuraavan puolivuotta. Plaah.