Luistalua metsässä
Heräilin puoliltapäivin. Tänään pitää koittaa mennä aikaisin nukkumaan, että jaksaa taas aloittaa aamuisin heräämiset.
Vähän olisi tavoitteena, ettei jatkaisi enää aamupäivisin unia.
Aloin eilen illalla listaamaan asioita, joita haluaisin tehdä. Lista on toistaiseksi varsin lyhyt, mutta sisältää muun muassa tällaisia asioita:
- kävellä kesäsateessa ilman kenkiä
- istua yöllä nurmikolla
- katsella kaupungin valoja yöllä kalliolta
- käydä bileissä
- istua merenrannassa hiukset auki
- pelata pullonpyöritystä
- istua koko yö nuotiolla hyvässä seurassa ja katsella auringonnousua
Ei ehkä aivan mahdottomia toteutettavia.
Sunnuntai. Sain siivottua ja pestyä pyykkiä. Uudet kankaatkin on pesty, jahka kuivuvat, niin pääsee ompelemaan. Kävin kaupassa ja painuin metsään.
En sitten tiedä, kuinka hyvä tuo metsäidea oli. Lähestulkoon pelkkää jäätä koko matka. Kuuden kilometrin jäärata suht sileäpohjaisille kengillä on hienoa urheilua. Välillä ei päässyt eteenpäin ollenkaan, toisinaan kuljin ojia myöden ja välillä puissa roikkuen. Metsässä näin vain yhden ihmisen itseni lisäksi. Hänen tekniikkansa oli luistella eteenpäin jalkoja ilmaan nostelematta. Mielestäni se vaikutti jotenkin vielä vaarallisemmalta, kuin aktiivinen sopivien jalansijojen etsiminen. Täytyy ehkä odotella muutama päivä ennen kuin sinne uskaltaa seuraavan kerran. Ehkä jotain muuta kulkemista sitten tähän lähipäiville.
Teatteriarvio pitäisi vielä kirjoittaa loppuun, mutta muuten tämä päivä alkaisi olla pulkassa.
Haluaisin väittää, että olen paremmassa kunnossa. Mutta samalla kyllä tajuan, että ihminen, joka korvaa syömisen liikkumisella ja no, pidättäytyy kaikesta ravinnosta viimeiseen asti, ei voi olla ihan terve. Tämän tajuaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aikoisin tuolle asialle jotain tehdä. Olen kuitenkin toimintakykyisempi kuin pitkään aikaan. Se lienee jotain, josta voisi olla ihan tyytyväinen.
Ongelmahan piilee siinä, että on asioita joista en halua parantua. Tietysti haluan parantua masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä, mutta en kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä enkä syömishäiriöstä. Miksi ne kaikki muuten edes ovat häiriöitä?
En halua olla tasainen. En koe siinä mitään tavoittelemisen arvoista. Toki minun olisi hyvä oppia, että harmaakin on väri, sillä pelkkiä äärilaitoija kulkemalla kuluttaa itseään aikalailla. Ehkä kyse kuitenkin on siitä, etten halua olla kukaan muu. Minuna oleminen ei ole välttämättä helppoa ja mukavaa, mutta epäilenpä, että harvana ihmisenä oleminen olisi. Mutta minä tunnen tämän ihmisen, sen hyvät ja huonot puolet, enkä halua vaihtaa niitä yhteen harmaaseen.
Toinen asia sitten on, kuinka tällaisen ihmisen saa parannettua, mutta se lienee terapian takana.