Mä haluun
Kaksitoista tuntia unta taas. Piti pelastaa maailma. Ottaa kuvia kurjista, jotka olivat laskeutuneet pellolle, lähempää tarkasteltuina ne osoittautuivatkin lampaiksi ja kun niitä kuvasi, niin ne poseerasivat ja näyttivät apinoilta. Oli bussilastillinen vuonna 1986 kuolleita lapsia, jotka oli jäädytetty kuoleman yhteydessä, ne piti sulattaa ja integroida takasin yhteiskuntaan.
Haluatko matkalle minun päähäni? Sen jälkeen oma pää voisi tuntua hyvinkin selkeältä.
Heräsin ja tein loppuun eilen aloittamani väriterapiasukat.
Ajelin lapsen koululle yläastetta valitsemaan, tein matkalla joitakin huomioita. Viihdytän itseäni nykyisen keksimällä mitä mielikuvituksellisimpia tapoja kuolla, oma-aloitteisesti siis. Ei siis mitään aietta toteuttaa mitään, mutta se on halpa harrastus. Ajellessa huomasin ajavani normaalia rauhallisemmin ja tarkemmin, koska elämässä roikkuminen on jotenkin muuttunut konkreettisemmaksi harrastuksen myötä. En halua kuolla, enkä halua jättää lasta orvoksi. Eli ei tarvitse osastolle lähteä.
Kirjakaupassa vähän. Ja karkkikaupassakin vähän. Aamiaistakin vähän illalla. Kun en käy töissä, niin en myöskään muista syödä. Pikku haitta.
Sovittiin eilen bästiksen kanssa, että hän tulee tänään kylään. Hän sanoi, että meidän pitäisi liittyä johonkin kuoroon. Joo, sanoin minä. Käydään kesällä Suomen pohjoisimmassa kesäteatterissa. Joo, sanoin minä. Mennään Skotlantiin ja Gotlantiin. Joo, sanoin minä. Etsitään Norjasta viikinkihautoja. Joo, sanoin minä. Osa saattoi mennä toisinkin päin. Minulla olisi valtava halu tehdä kaikenlaista. Ehkä olisi halu mennä ihmisten sekaan. Olisi halu elää. Mutta ei vain yksinkertaisesti ole voimia sen halun toteuttamiseen.
En haluaisi elää sitku –elämää vaan puhdasta nytku –elämää. Kun vaan keksisi keinon miten sellainen olisi toteutettavissa. Mutta ehkä tällä hetkellä riittää, että tekee suunnitelmia siitä, mitä aikoo tehdä ja toteuttaa.
Lisää työkaluja pitäisi jostain keksiä. Ehkä nekin sitten aikanaan löytyvät.
Väriterapiaa.