Manan majoilla
” Useilla intiaaniheimoilla oli tapana, että nuoret miehet lähtivät rukoilemaan ja paastoamaan erämaahan yksinäisyydessä. Henget saapuivat opettamaan heitä näyissä ja unissa. Miehet valmistivat henkien avulla esineitä, joihin kätkeytyi näkymätöntä voimaa. Esineillä parannettiin metsästys- ja sotaonnea. Salaperäisestä voimasta käytetään uskontotieteessä nimitystä mana.”
Hommahan meni niin, että minut kutsuttiin tätini luokse kylään. Paikan päällä pientä ihmetystä herätti, että myös tädin kuollut mies oli paikalla, samoin toki yksi serkkuni ja muuta sekalaista sukukuntaa. Aika pian tuli selväksi, että lähes kaikki paikalla olijat olivat kuolleita. Jostain syystä siirtyminen elävien ulottuvuudesta ei niin vain onnistunutkaan. Minut oli kutsuttu paikalle, koska tädin ilkeä mies ei suostunut siirtymään eteenpäin. Varsin pian sainkin ongittua tietooni, että hän oli oikeastaan ollut kuolleena jo 360 vuotta, mutta ilkeily voitti eteenpäin menemisen. Suurempi yllätys sen sijaan oli se, että myös serkkuni kertoi kuolleensa vuonna 1996.
Minäpä sitten ohjailin näitä kuolleita eteenpäin, sillä sellaisessa minä olen hyvä. Samalla pesin myös naapurin ikkunat. Ja seuraavaksi tehtäväksi sain viikinkikuninkaan tappamisen yksisarvisen sarvesta tehdyn kultasarven avulla. Muuten olisin tehtävän hoitanutkin, mutta jonkin aikahypyn kautta jouduimme 1100-luvulle ja keskelle veristä taistelua. Ja no rehellisyyden nimissä, en minä sitä viikinkiä olisi muutenkaan tappanut, sillä oli piiiiiitkä vaalea tukka ja upea haarniskapaita sekä kypärä (sarveton, osaan sentään historiani). Lisäksi viikinki oli yllättävän pitkä, siis minua pidempi.
Itsehän en tappoaiheita puheeksi ottanut, mutta se kuninkaan kakkosmies (lyhyt tukka) yritti kovasti hallitsijalle asiasta kertoa. Jouduin hetkeksi poistumaan paikalta sillä päiväkodissa oli avointen ovien päivä. Ja siellä tarvittiin luonnollisesta apua saappaiden pukemisessa. Piti myös opettaa maahanmuuttajille suomalaisia kansantansseja.
Palasin kuitenkin taistelukentälle heti, kun päiväkodista pääsin. Kerroin tappotilauksesta ja esittelin vielä aseenkin, mutta onneksemme löysimme asiakirjan, joka vahvisti, että tappoa ei tarvitse suorittaa, mikäli siirtyy ajassa. Lopun yötä käytimmekin sitten taisteluihin ja runonlausuntaan.
Että mitenkäs teidän yönne?
Oli jotenkin keskimääräistä parempi olo herätessäni (jo ennen yhtätoista!), että ajattelin jaksavanikin jotain tänään. Meninpä siis huvikseni vetämään suomikerhoa. Ihan hauskaa oli siellä. Poikkesin myös Kierrätyskeskuksen puolella hakemassa helppoa lukemista. Jos vaikka piristäisi. Ja sitten loppuivat voimat. Totaalisesti.
Tosin tajusin myös, etten mitään taas ole syönytkään.
Kotimatkalla poikkesin hakemassa valmista ruokaa itselleni ja lapselle.
Ompeluttaisi kovasti, mutta Bernina kuoli lopullisesti viime yönä. Täytyy vain malttaa odottaa kaiketikin. Taidan nyt tarttua vain kirjaan ja mennä ihmettelemään jonkun fiktiivistä elämää.