Merkityksellisyydestä
En tiedä onko se tämä jalkalääke vai epämäärinen flunssaoireista (joka voi johtuu lääkkeestä), mutta on vähän sellainen ulkopuolinen olo. Siis ei se minun normaali ulkopuolisuus, joka on pysyvä tila, vaan ulkopuolisuus omasta elämästä. Teen asioita, mutta en koe olevani mitenkään läsnä tekemisissä.
Kuljen kaupan käytävää, mutta ei ollenkaan tunnu siltä, että minä itse tekisin sitä. Kaikki tapahtuu ikään kuin pumpulin tai harson sisässä.
Eikä tuo jalkakipu kyllä ole helpottamaan päin. Aamulla tuntui vähän paremmalta, mutta yksikin väärä liike (noin minuutti ylös nousemisesta) ja siihen se paukahtaa takaisin.Viiltävänä.
Bästis kyseli pari päivää sitten tarvitsenko apua initaatioriitin valmistelussa, kun olen niin puolikuntoinen. Olin vähän sellaisella nääh-ääh -asenteella. Kyllä minä nämä hoidan.
Piti tuossa aamupäivällä todeta, että en ehkä hoidakaan. Laitoin hänelle viestiä, että ehkä vähän tarvisin apua. Sieltä tuli heti vastaus, että varmaankin siivoamisessa ja kaupassa käymisessä, tarviiko jotain valmistaa?
On aika hyvä tämä bästis minulla, toivoisin että kaikilla olisi samanmoinen. Omastani en tosin ole valmis luopumaan. Sovittiin, että hän tulee huomenna avuksi. Saadaan homma noin suunnilleen pakettiin.
Vähän piti käydä kaupassa tänäänkin. Suhteellisen tuskallista toimintaa, mutta onpahan taas hoidettuna. Takaisin tullessa bussissa joku kutsui nimeltä. Selvisi, että entinen työkaveri on muuttanut tuohon aivan meidän lähelle. Sovittiin, että jahka jalkani tästä paranevat, niin vien hänet tutustumaan tuohon lähimetsään.
Kun elämä tarjoaa useimmiten niitä terävimpiä kulmiaan, ei tietysti kaikkien ihmisten elämät, mutta tämä omani, niin sitä jotenkin alkaa suhtatumaan asioihin niin, että niillä on merkityksensä. Niiden pitää tapahtua, jotta jokin asia mahdollistuisi. Pidän sitä jonkinlaisena selviämis- ja suojakuorena. Ihan vain siksi, että jos ihminen saa sellaisen määrän pahoja asioita kannettavakseen, kuin nyt esimerkiksi minä, niin joko niiden alle jää tai sitten puskee sitkeästi eteenpäin. Ja eteenpäin on hirveän vaikea mennä, jos ei tapahtumia saa määritettyä johonkin. Asetettua suurempaan kontekstiin, noin hienosti sanoen.
Joten jalkojen piti mennä rikki, jotta osaan pyytää apua ja jotta löysin itselleni kauan kaipaamani lenkkikaverin.
Mutta noin yleisesti tämän ajattelutavan voima on siinä, että kun jotain sataa niskaan, niin yleensä ajattelen, että tällä on nyt joku tarkoitus. Tämä johtuu minut johonkin. Tämä avaa jonkun uuden oven, opin jotain uutta. Huuhaata ja diipadaapaahan se on, mutta toisaalta ihminen on kaiketi koko elinhistoriansa ajan uskonut mitä eriskummallisimpiin asioihin.
Jatkaisin vielä, mutta ystäväni ulkoavaruudesta tulivat juuri myymään uskomattoman hienoja alumiinin kaltaisesta aineesta valmistettuja päähineitä.