Millaisissa tilanteissa sinä sitten haluaisit syödä tätä lääkettä?
Liian fiksu lapsi, empatia-aura, hullu lääkäri ja töihin palaaminen. Siinäpä tämä päivä tiivistetysti. Ehkä saatan vähän laventaa.
Heräsin aamulla lapsen kanssa. Toiset herää auringon, minä lapsen. Ja sitten mykkäiltiin aamu, koska aamuisin ei kuulu puhua. Ja sitten ajeltiin lapsen koululle opettajaa tapaamaan. Oppimissuunnitelmaa päivitettiin ja katseltiin. Eipä siinä nyt mitään yllättävää ollut.
Tosin lopulta opettaja sanoi ihan kahden kesken minulle, että suurin ongelma on se, kun lapsi on niin fiksu. Pääsisi helpommalla ja sulautuisi mukaan, jos olisi vähän tylsämielisempi. Sehän se äitiä öisin valvottaa, liian fiksu lapsi.
Tulin kotiin ja kutaisin isän sukat valmiiksi, mutta huovuttamiseen en ehtinyt, kun piti sinne lääkäriinkin taas mennä.
Uudelta askartelukaveriltakin tuli tekstari kankaista, jotka hän voisi minulle lahjoittaa, että ehditkö ennen kolmea? Tiukaksi menee lääkärin kanssa, mutta soittelen. Ok.
Ja sinne lääkäriin. Odotushuoneessa joskus hymyilyttää suomalaisuus. Istutaan vain penkkirivistöjen päihin ja jos sinne ei enää mahdu, niin sitten ihan keskelle. Hyvä niin, muuten voisikin tulla jotain sosiaalisuusbakteereja.
Lääkäri on kyllä erikoinen. Käytiin taas lääkitystä läpi.
”Millaisissa tilanteissa sinä sitten haluaisit syödä tätä mielialalääkettä?”
”En minkäänlaisissa.”
”Ahaa.”
”Oletko ajatellut sitä terapiaa?”
”Olen.”
”Miten olet sitä ajatellut?”
”Että varmaan siihen ratkaisukeskeiseen voisi mennä.”
”Ahaa.”
Sitten puhetta empaattisuudestani, joka on sekä voimavara että rasite.
”Olisiko se sellainen empatia-aura sinun ympärilläsi.”
”…”
”Vai oletko niin toimittaja, että kyselet aina kaikkea ihmisiltä.”
”Mä en kysy keneltäkään mitään, jos ei ole pakko tai en ole töissä.”
”Ahaa.”
Käytiin läpi ne asiat, joista työnantajan kanssa on keskusteltava työhönpaluukeskustelussa. Rauhallinen alku, mutta haasteitakin pitää tarjota. On joitakin tehtäviä, joiden aikana täytyy saada keskittyä vain käsillä olevaan asiaan. Ja mitä itse eniten toivon, ettei kohdella rikki menneenä nukkena. Meni rikki kyllä, mutta hyvin voi ehjätä ja jatkaa taas.
Ja niinpä siis. 1.12 on ensimmäinen työpäivä. Tarkoitus on mennä töihin kahdeksi viikoksi ja pitää sitten kunnon joululoma ja ensi vuonna täydellä höyryllä. Mutta vain yhden ihmisen höyryllä.
Lääkärin huoneessa meni vain puolitoista tuntia. Ei kyllä ehdi mitään kankaita hakemaan.
Sovitaan aamulla. Viestittää askartelukaveri.
Odottelen junaa. VR toimii kuin junan vessa. Ensin juna on kymmenen minuuttia myöhässä ja sitten siinä toimivat vain kahden ensimmäisen vaunun ovet. Joku raukka ei pääse pysäkillään edes ulos. Mutta VR.
Miten vaikeaa voi olla muistaa syödä? Tajuan, etten taaskaan ole syönyt mitään koko päivänä. Pitäisi varmaan satsata toimintaan.
Matkalla autolle pysäyttää nainen.
”Pidätkö suklaasta?”
”Jooh.”
”Osallistutko testiin?”
”Jooh.”
Käyn maistelemassa aamiaiseksi viittä eri suklaata. Ja saan palkkioksi suklaata. Hienoa! Iltapalakin ratkaistu. Joskus elämä ratkoo itse ongelmansa.
Hah!
Sukat ovat huopumassa, tunnin päästä selviää tuliko niistä mitään. Kuvia on tänään vähän heikosti, kun ollut liikaa liikettä. Mutta kun toiset katsovat vain kuvat ja haluavat hymiöitä :) :) :) :) ja huutomerkkejä !!!!, niin täytyy tätäkin kaikkea tarjota.
Ennen huovutusta.
Sisältöä elämään?