Mitä kuuluu?
Mitä kuuluu? Kuinka menee? Miten voit? Mikä on meininki tänään?
Arkisia kysymyksiä, joita ihmisillä on tapana esittää toisilleen. Varsinainen merkitys niillekin on syntynyt vasta näiden hajoamisten keskellä. Pitää itsekin välillä pysähtyä pohtimaan, mikä on oikea vastaus kysymyksiin.
On myös helposti havaittavissa kysyjistä, että tuntevatko he oikeasti minut. Vakiovastaus tuntuu olevan, että helvetin hyvää. Ne oikeasti tuntevat tunnistavat sarkasmin heti, ja toiset tyytyvät vastaukseen ja ajattelevat, että homma alkaa olla kasassa.
Pahinta on, kun kysytään kuulumisia ja yrittääkin sitten vastata rehellisesti. Ei ole kovin helppoa sellainen. Mitäs tässä, tällaista. Edelleen hengissä. Väsyttää.
Viime yönä onnistuin nukahtamaan jo ennen yhtä, katkonaista unta, mutta sentään koko yön verran. Yritän taas olla lääkkeetön, mikäli siihen vain mahdollisuus on.
Saattelin aamupäivällä poikaa junalle. Mentiin julkisilla. Eihän niihin tarvitse kuin astua sisälle ja rintakehä painuu jotenkin sisään.
Ajattelin käydä syömässä, kun juna kuljetti poikaa. Yksin syömässä käyminenkään ei selvästi ole hyvä idea. Silloin tärisyttää ja lujaa. Ei oikein pysy ruokailuvälineet hyppysissä, tiputtelen kaikkea. Kolamukistakin pidettävä kaksin käsin kiinni, ettei ainakaan kaikki juoma lennä syliin. Jos juo mukin nopeasti puolilleen, niin riskikin puolittuu.
Kotiin tullessa piti odottaa bussia kauan. Ei hyvä. Eikä ollut hyvä bussissakaan. Aluksi koitin miettiä vain mukavia asioita, mutta sitten ahdistus iski siitäkin läpi. Aloin pohtimaan, miten saisin ommeltua siististi muotoon ommeltuun korsettimaiseen yläosaan kiinni kellomaisen alaosan ja miten sen sisään saisi organzaa siten, ettei vyötärölinjasta tule pönäkkää. Sillä pohdinnalla selvisi kymmenen minuuttia. Vielä kymmenen minuuttia jäljellä, eikä edes yhtään pysäkkiä välissä. Pitää kestää. Onneksi on ihmisiä, joiden kanssa lähetellä umpipöllöjä viestejä pitkin päivää.
Loppupäivä onkin kulunut mukavasti palautuessa.
Mutta pitää olla sellaisia ihmisiä, jotka kysyvät mitä kuuluu.
Pitää olla sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat reagoida, kun pohdin voiko tohtori Ogden tulla raskaaksi.
Pitää olla sellaisia ihmisiä, jotka antavat vain olla.
Pitää olla sellaisia ihmisiä, jotka eivät anna vain olla.
Pitää olla sellaisia ihmisiä, joita ei oikeasti kiinnosta.
Ja sitten pitää olla muutama sellainen, joita aivan oikeasti kiinnostaa.