Muisti palaa rikospaikalle
Kuuntelin illalla taas radion historiasarjoja. Rakentamisesta tällä erää, ei tullut pahoja unia.
Aamulla kyllä väsytti jälleen, mutta pakottauduin pysymään heräillä. Matalapainetta. Toinen jalka tuntui liekitetyltä joltain. Semmoiselta, joka palaa hitaasti, mutta varmasti ja vihloo hermoja myöten mennessään. Ei paras mahdollinen tunne, mutta pitäydyin lääkkeistä silti.
Jatkoin puuhasteluhuoneen järjestelyä, taisi jopa tulla valmiiksi.
Kudoin joulusukat loppuun. Taidan antaa ne äidille huomenna. Missä kaikkeudessa muka käyttäisin itse punavalkoisia sukkia?
Ja sitten piti tehdä ne joululihapullat niin tein. Ja jauheliha-kasvispiirakankin tein, kun nyt kerran aloin tekemään. Paprikamaustetta etsiessäni törmäsin kardemummaan. Ja kun olen aina leipoessani harmitellut, ettei minulla ole kyseistä maustetta. Alkoi leivotuttaa.
Laitoin äidille viestin ja kyselin, josko heille kelpaisi joku leivonnainen, että voisin hyvillä mielin tehdä. Ja tokihan kelpasi. Väänsinpä sitten taas muutaman korvapuustipitkon.
Siinäpä ne tärkeimmät.
Paitsi.
Päivällä tässä puuhaillessani, jokin muistilukko antoi vihdoin periksi ja muistot tulvivat takaisin. Aika aggressiivisesti vielä kaiken lisäksi. Se alkoi vuodesta 1990, papan hautajaisista. Yhtäkkiä seisoin taas kuopan vierellä ja muistin, mitä laskemissani kukissa luki. Kahdessa ruusussa. Toinen oli minulta ja toinen veljeltäni, mutta veli oli vielä liian pieni, joten vastuu jäi minulle. Muistin kuinka äiti itki ja puristi minua toisesta kädestä ja kuinka pelkäsin, että se tippuu sinne kuoppaan.
Tästä se lähti. Ja sitten niitä muistoja vain tulvi. Vanhemmista asioista ja uudemmista asioista. Ihan kuin joku olisi öljynnyt aivoni uudelleen.
Se on tajutonta. Joku kohta päässäni sanoi, että se kirja jonka juuri luit. Palaa sivulle 54, 100 ja 162, niin arvion kirjoittaminen on helppoa. Ja oikeasti, niillä sivuilla olivat kirjan avainkohdat.
Tavallaan vähän pelottavaakin. Ihmisen pää tai ainakin minun on kummallinen laitos.
Toisaalta olen aina ollut parhaimmillani paineen alle, ehkäpä jokin kohta sanoi, että muistin dedis alkaa lähestyä, se pitäs saada maanantaina painoon.
Viikonloppu ja maanantaina töihin. Syyskuusta on ikuisuus. Kahden kuukauden sairausloman määrääminen tuntui tolkuttomalta. Mutta ei se sitten ollutkaan. Ja hyvä sekin, että menen ensin vain muutamaksi viikoksi kokeilemaan. Hengitellään harjoitellaan ja yritetään kartoittaa mitä ne minun työtehtäväni aivan oikeasti ovat. Toivottavasti joku tietää.
Pulla on kuumaa. Sormet palaa.
Tällä kuvalla ei ole minkäänlaista funktiota.
Tavarat alkavat vähitellen olemaan paikoillaan.
Ja tässä voi mennä valoa kohden.