Muistitahratesti
Eilen koitettiin toisen vähintään yhtä muistamattoman (kaksisuuntaisuus kannattaa aina!) muistaa, mitä syksyllä tapahtui.
Oli pakko todeta, että se on yhtä mustaa aukkoa.
Muistan sairauslomalle jäämisen ja sitä seuranneen päivän.
Muistan Angstiparaatin ja sen, että ompelin paljon, en tosi muista, että mitä ompelin.
Muista ahdistuksen.
Tiedän käyneeni viikottain työpaikalla, mutta en muista sitä.
Pikkujoulut muistan.
Ja sitten toki töihin menon ja sen siellä olemisen.
Onneksi olen kirjoittanut koko ajan, niin voin palata näiden tekstien avulla siihen, mitä olen tehnyt ja mitä on tapahtunut. On silti vähän pelottavaa tajuta, että muististani puuttuu monta kuukautta.
Muistamattoman kanssa myös vertailtiin ahdistusta ja masennusta keskenään. Ne kun ovat aika erilaisia. Olin silloin syksyllä kovin ahdistunut, mutta tammikuusta lähtien masentunut. Ahdistus on todella fyysistä, se tuntuu koko ruumiissa, eikä sitä pääse karkuun. Masennus taas on päässä ja saa vain kaiken tuntumaan niin merkityksettömältä – yhden tekevältä.
Mutta sitten saimme hienon idean! Ihmiset kun tykkäävät niin kovin elämysmatkailla, niin voisi tarjota sellaisia kahden viikon matkoja kaksisuuntaisuuteen. Kemikaaleja vähän sekaan ja voidaan tarjota molempien puolien huiput. Lopuksi sähköä, niin lomasta ei edes muista mitään!
Mikä loistava idea, tästä tulee suksee! Eli kreit sukses.
Yöllä heräsin sellaiseen vihlovaan jalkakipuun, joten varmaan se nyt sitten kosti muutaman helpomman päivän. Melkein itketti, mutta söinkin sitten vaan lääkkeitä.
Tänään olen saanut ommeltua yhden mekon ja piirreltyä ja leikeltyä kaavoja kaikkeen muuhun kivaa. Se sitten tietysti kostautuu selkä- ja jalkakipuna, mutta heti kun helpottaa, niin palaan tuonne projektejeni pariin.