Nukkuisi jos osaisi
On äärimmäisen ärsyttävää, kun on aivan sammumispisteeseen asti väsynyt, mutta ei vain pysty nukkumaan. Lääkkeettömästä unesta taitaa olla jo puolivuotta aikaa.
Otin eilen lääkkeet normaalisti ja muutuin äärimmäisen väsyneeksi normaalisti ja siihen se homma sitten seisahtuikin.
Kahdelta ahdisti jo siihen malliin, että heitin yhden stellan kyytipojaksi.
Siinäpä me sitten yhdessä stellan kanssa ihmeteltiin yötä ja ajan kulumista.
Yleensä stella sammuttaa tajunna kymmenessä minuutissa, nyt meni muutama tunti.
Heräilin puolilta päivin ja totesin nukkuneeni itselleni fasettilukon.
Miellyttävää. Etenkin kun lukko on jonkin hermopisteen kohdalla. Vasen käsi on enemmän ja vähemmän pelistä pois.
Hyvin voi auto ajaa, kunhan ei lääkkeitä vaivaan syö.
Äidillä oli vielä jemmassa jotain sellaista enon omaisuutta, jota hän halusi siirtää minulle. Suurin keskustelu käytiin kuitenkin vainajan pilkkihaalarista, jonka ehdottomasti haluaisin lainata kesän Nummirockin varten. Siellä oli viime kesänä oikeasti pakkanen.
Luulen olevani vahvoilla haalarikisassa.
Perusvierailu noin pääpiirteittäin, enemmän enoa. Ja sitten tämä minun muistini. Etsin saunan jälkeen touhukkaasti dödöä, kunnes äiti kertoi minun jo käyttäneen sellaista. Oli pakko nuuhkia omia kainaloita ja ihan tottahan se sitten oli. Mutta ei minkään sortin muistikuvaa asiasta.
Kotimatkalla menin kauppaan, koska luulin haluavani keksejä. Mutta näemmä halusinkin ruisleipää ja lohta tai ainankin sellaisten kanssa astelin kaupasta ulos.
Äsken söin relaksantteja, josko ne auttaisivat edes johonkin ongelmistani.
Mutta se muisti. Koska se tulee takaisin? Mulla on aika ikävä sitä. Muistaakseni.