Pieni tuska piristää
Tai sitten ei.
Yöt on aika silppua. Kyllä mä nukun, mutta en kovin syvässä unessa taida aikaani viettää. Unia, unien perään ja paljon painajaisia.
Aamulla toivoo, että musta silmien alla olisi vanhaa ripsiväriä, mutta ei se ole. Se on väsymystä ja sisäsyntyistä kuolemaa.
Onneksi tänään yksi ystävä osasi kertoa, että ihmisten on helppo rakastaa minua, koska kaikki vastoinkäymiset osuvat juuri minun kohdalleni. Lämmitti.
Oikeasti lämmitti.
Sain vähän tehtyä lehteä. Sain vähän opiskeltua vammaissopimusta. Sain vähän vastailtua sähköposteihin.
Iltapäivällä oli palaveri. Se tietysti venyi. Työpäivä venyi. Taas liian kauan töissä. Palaveri ihan hyväkin, mutta jotenkin ei ollut sellainen vire, että jaksaisi puolustaa kaikkia omia kantojaan viimeiseen asti.
Ja sitten vain kutomista. Viimeinenkin kappale on kavennuksia vaille valmis. Taitaa olla koko mekko viimeistään perjantai-iltana siinä kunnossa, että siihen voi jopa pukeutua.
Huomenna en aio mennä työpaikalle ollenkaan. Kirjoittelen kotoa käsin. Ja lääkäristä kai myös. Joku spesiaalisetä ihmettelee polveni. Tiiä sitten onko siitäkään mitään hyötyä.
Kurkku on onneksi vähän kipeä. Onneksi siksi, että se voisi tukea teoriaani flunssasta, joka olisi väsymyksen takana. Mittasin tosin eilen kuumeen. Lämpöä oli jopa 35,1 astetta. Se on suhteellisen vähän jopa minulle.
Ei tästä ruumiista eikä päästä ota tolkkua. Toisaalta enpä tuota tiedä otanko nykyisin yhtään mistään.
Mutta syödään nyt vaikka sitten lääkkeitä taas.