Pientä liikehdintää
Uni vähän kartteli, mutta jossain vaiheessa mieli antoi periksi.
Nousin kymmeneltä ylös ja aktiivisen ihmisen tavoin valmistin macaroneja, vaikka välineet olivat kenties hieman puutteelliset, niin lopputulos osoittautui sangen maukkaaksi.
Harrastin erilaisia pukeutumistoimia ja koitin saada silmäni uskomaan, että nyt ollaan ja pysytään hereillä.
Ajelin Auroraan hakemaan ystävää hengittämään vähän muutakin kuin sairaalailmaa. Käytiin tekniikan museossa ihmettelemässä asioita. Eipä siellä mitään erityisen mielenkiintoisesta ollut, mutta toimihan tuo vallan mainiosta höpinä alustana.
Selvästi sähkö virkistää ihmistä. Hauskoja keskusteluja. Toivoisin vain, että oma muistini tekisi paluun, jotta muistaisin mikä kaikki oli hauskaa. On vain sellainen etäinen ote asioihin.
Tämän varjossa en ollenkaan ymmärrä miksei lääkäri usko minun olevan vielä työkunnossa?
Mutta meillä oli mukava päivä. Sellainen on hyvä.
Vein ihmisen takaisin sairaalaan ja suuntasin vanhempieni luokse.
Äiti kyseli, että kompuroiko kukaan eilen teatterissa.
”No itseasiassa kyllä.”
Hieno tämä uusi supervoimani.
Sitten sellaista hauskaa enon muistelua. Ja vähän hautajaisihmettelyä, mutta eiköhän nuo asiat tuosta klaaraannu. Kunhan nyt ei tulisi mitään ihan mahdotonta tähän päälle.
Kamalan helposti minän väsyn kaikesta ja sitten tämä muisti on mitä sattuu. Äiti puhui Albertosta ja 50-luvun Nuutajärvestä, niin kyllä sen heti osaisin yhdistää filigraanilasiin, mutten muista mistä olen tänään puhunut.
Turhauttaa.
Taidan tehdä alushousuja, niiden kanssa ei ainakaan tule samanlaiset turhaumat vastaan.