Sairas paska ja range rover
Sen verran stressasi aamun keskustelu, etten saanut yöllä nukutuksi. Väsytti kyllä ja pidin silmiä kiinni, muttei se unen puolelle päässyt heittämään.
Aamulla oli Kelaltakin tullut vastaus koskien osa-sairauspäivärahaa. Ja vastaus oli muotoa, mitä sinäkin sairas paska mitään kyselet. Tai sitten siinä luki, jokseenkin niin, että myöntämisperusteena on täysipäiväinen työ ja että heille pitää toimittaa asiasta hakemus, jotta he voivat tutkia asiaa. Tutkia mitä? Olen juuri kirjallisesti heille listannut työajan ja -paikan. Teki mieli vastata jotain terävää, mutta kun ei jaksa.
Kieputtelin itseni vaatteisiin ja lähdin vaihteeksi lääkäriin. On hieman erikoista käydä keskustelua tilanteessa, jossa paikalla oleva esimiehesi on sinulle aivan tuntematon. Selvisihän siinä sitten jotain. Kuten että, en ole työkykyinen ja etten ole työkykyinen ja että olen sairas. Paluu aikaisintaan kuukauden päästä. Huomenna on seuraava lääkäriaika, jonka aikana sitten arvioidaan sitä mahdollista paluupäivää. Mutta säkällä saattaisi päästä vappuviikolla takaisin töihin.
Kyllä minä tiedän, etten ole työkuntoinen, mutta silti nakertaa. Ja tiedän senkin, ettei minua päästetä takaisin työpaikalle ennen kuin siellä on suotuisat olosuhteet, eli tuleva esimieheni sisäänajettuna. Mutta nakertaa.
Turhauttaa.
Masentaa.
Kotimatkalla hankin Mäntysuopaa, en tosin yhtään tiedä miksi.
Kotona olisi tehnyt mieli tehdä jotain, mutta kun ei jaksa. Nukkuminenkin olis kivaa, mutta kun ei onnistu ilman kemikaaleja.
Iltapäiväksi oli vielä sovittuna tapaaminen lapsen opettajan kanssa. On hienoa käydä tärkeää keskustelua, kun aivot samalla lyövät ihan tyhjää ja kesken lauseiden unohtaa mitä on sanomassa. Mutta ainakin saatiin kielet käännettyä nurin ja sovittua jotain uutta. Mutten nyt taas muista mitä.
Autosta kotitien varrella hypättyäni ohi ajoi range rover, kuljettaja hidasti, tööttäsi, iski silmää ja vilkutti. Hetken hymyilytti, vaikka setä taisi olla lähempäni isäni ikää.
Ja nyt olen ainostaan tolkuttoman väsynyt ihmisraunio, joka miettii mitä kaikkea haluaisi tehdä, muttei silti kykene tekemään mitään.