Samapa tuo
Oli eilen sitten vähän muutakin. Lapsi sanoi haluavansa kesällä viestintäleirille ja tietysti myönnyin. Ihan en tiedä millä rahalla toteutetaan, mutta samapa tuo.
Sillä oli kaverikin kylässä ja koko iltapäivän ja illan ne kuvasivat jotain elokuvaa, rosvoja ja poliiseja. Minulle tuoteen välillä lälläri, että voisin olla hätäkeskus ja ulkona suoritettu taistelukohtaus jäi kuvattavakseni.
Lapsen kaveria soiteltiin kotiin syömään, mutta kun oli niin hyvät leikit, niin lupasin syöttää täällä. Joten luovutin tästä ilosta oman ruoka-annokseni hänelle. Samapa tuo.
Söin lääkkeet ajoissa, kun ei hereillä oleminen erityisesti innostanut.
Heräsin seitsemältä herättämään poikaa ja totesin, että samapa tuo on jäädä hereille, eipä niissä unissakaan niin kehumista ole.
Koitin soittaa siihen annettuun numeroon juuri oikeana aikana, mutta eihän sieltä kukaan vastannut, mutta samapa tuo.
On tavallaa oivallista, kun saavuttaa tällaisen välinpitämättömyyden tilan sen suhteen, että miten seinät ympäriltä kaatuvat. Eipä tuolla nyt isossa kuvassa mitään sen kummempaa merkitystä olekaan.
Muistelin kuulleeni, että kukin saa ansionsa mukaan.
Joskus ajattelin, että ihmisen kuuluu tehdä töitä. Ja sitten kuvittelin, että ne pitää tehdä hyvin. Sellaisen ansio kuitenkin on se, että todetaan epäkelvoksi yksilöksi ja pistetään jauhaantumaan erilaisten virastojen hampaisiin. Enpä tiedä, kannattaako tuota mitään tehdä, jos ansion mukaan saaminen on tällaista. Todennäköisesti olisi loogisempaa, ettei tekisi mitään ja sitten eläisi tällä tavalla – ansionsa mukaan. Vaan samapa tuo.
Olisin halunnut ulkoilla tänään. Kävellä vaikka johonkin ja ehkä takaisinkin. Mutta jokin päässä sanoo, että kun on tuon ravinnon kanssa vähän niin ja näin, niin voisi olla fiksuinta vaan pysytellä kotona. Löysin tosin pakastimesta papuja, niistä tuli aivan hyvä ruoka tälle päivälle, vähän laitoin suolaa mukaan.
Voisinkin kirjoittaa vaikka ruokakirjan tässä aikani kuluksi.
Lapselle on onneksi vielä syömistä, joten hätäkös tässä. Ja juuri nyt se on ryhmässä leipomassa, joten varmaan sielläkin on ahdettu kiduksiin kaikkea mahdollista.
Ja toki asiat voisivat olla vielä paljon huonomminkin, mutta kun noin lähtökohtaisesti vituttaa, eikä paljon kiinnosta, niin eipä tuota jaksa ihmeempiä miettiä. Eikä olla onnellinen siitä, että muilla on varmaan hommat vielä enemmän perseestä.
Mutta lämmöllä suosittelen kaikille, joista tuntuu siltä, että masennus alkaa helpottaa, niin kannattaa yrittää hoitaa asioitaan kuntoon eri virastojen kanssa. Ihan taatusti alkaa masentaa uudelleen eikä tarvitse sitten stressata sitä vaihtoehtoa, että alkaisi vaikkapa kuntoutumaan.
Sitäpaitsi kuntoutuminen on ihan yliarvostettua.
Ei kai kukaan normaali ihminen ihan tosissaan halua pois synkkyydestä. Eihän?
Mansikan siemenet alkoivat itää.