Sen nimi on Raymond ja rakastan sitä
Eilinen ilta oli varsin seikkailurikas.
Kaupasta soitettiin ja sanottiin, että voi viedä Riston sinne ja saan uuden tilalle. No hyvä.
Autoon siis, menen liikkeen palvelu- ja palautustiskille ja kerron asiani.
”Tämä hoidetaan tuolla yläkerrassa.”
Menen yläkertaan.
”Tämä hoidetaan tuolla alakerrassa.”
”No ei kyllä hoideta, kun lähettivät minut tänne.”
Sitten ohjataan johonkin nurkan taa. Selitän taas asian. Asiakaspalvelija sanoo, että muuten hyvä, mutta kyseistä tuotetta ei ole enää yhtään jäljellä. Saat siis rahat takaisin. En kaiketi näytä tyytyväiseltä, koska poika kysyy, että haluaisinko kuitenkin mieluummin tuotteen. Nyökyttelen. Hän selvittää asiaa ja toteaa, että Helsingistä ei löydy, mutta Vantaalla olisi. Kyselen hintoja. Hän sanoo, että jos menen koneen ja kuitin kanssa sinne, niiden on pakko vaihtaa laite vastaavaan. Sinne siis.
Nostan koneen pöydältä ja *niks*. Selkä on sitten tullut taas siihen pisteeseen. Hermokivut runtelevat koko ruumista ja jalat ovat mennä väkisinkin alta. Onneksi lapsi on sattumalta samaan aikaan samalla suunnalla ja tulee kaupan ovissa vastaan. Isken laatikon hänen syliinsä ja sanon, että ajellaan Vantaalle.
No ajellaan. Vähän tuskaista, kun kaasun käyttäminen sattuu, mutta kone on pääasia. Onneksi on lapsi mukana, sillä on suuntavaistoa ja se osaa kertoa, mihin olemme ajamassa.
Ja taas kerran saavumme palvelu- ja palautustiskille. Tällä kertaa otetaan tosissaan ja muutaman kommervenkin jälkeen on sylissä taas uusi kone. Haen kaupasta vielä juomista, että saan kipulääkkeet otetuksi ja sitten kotia kohden.
Availen laatikkoa ja totean, että yksikön nimi on Raymond. Nostan sen pöydälle, nostan antennin ylös ja kokeilen ensimmäistä tikkiä. Muuten hyvä, mutta molemmat neulalangat katkeavat. Ei hätää. Laitan ne uudelleen ja säädän langankireyttä. Ja. Loistavaa tikkiä, aivan ihastuttavaa suorastaan. Raymond on ihana, voimme viettää yön yhdessä.
Ensin pitää tosin tehdä uusi neulatyyny.
Ja sitten teen lapselle housut.
Ja sitten teen kaikkea muuta.
Ja sitten tajuan, että kello on yksitoista ja iltalääke on ottamatta.
Syön siis ne ja koitan rauhoittua. Puolita öin ajattelen, että jos kuitenkin yrittäisi nukkua. Laitan äänikirjan ja ajattelen, että sitä kuunnellessa varmaan nukahtaa.
Todennäköisesti niin, en muista kuulleeni yhtäkään kokonaista lausetta kyseiseltä levyltä.
Seuraava havainto on vasta aamukymmeneltä.
Hyvin nukuttu on puoliksi tehty.
Alkupäivä kuluu Raymondin kanssa puuhaillessa, meillä on kaikkea kivaa tekemistä.
Haen veljen ja sen puoliskon ja ajellaan vanhempieni luo. Veli tuo sinne Nintendon, semmosen vanhan ja oikean. Ja siihen Tetriksen. Nipinipinipi. Peli on yhden jos toisenkin selkäytimessä.
Höpelöintiä. Paljon höpelöintiä. Ollaan veljen kanssa jotenkin pahasti synkronisoituja. Päätellään toistemme lauseita tai puhutaan samaa asiaa yhtä aikaa ja päällekkäin. Sellainen on hauskaa, mutta tässä mittakaavassa vähän omituista. Tai ehkä se vain tarkoittaa sitä, että alan olla paremmassa kunnossa. Aivotkin toimivat.
Nyt kuulen Raymondin kutsun. Teemme tänään yhdessä pussukoita. Se on laatuaikaa.
Se on Raymond. Raymond on hyvä.