Tänään nousin koska...
Ajoissa lääkkeet, että tulee noutaja. Ei aamulla oikeastaan väsyttänyt, mutta kun ei maailma mitään iloja tarjoa, niin enpä tuota viitsinyt ylöskään nousta.
Se henkiolento palasi, muistatteko sen, joka koski jalkojani? Nyt se tuli viereen makaamaan tai siltä se ainakin tuntui. Sellainen metka tunne, kun sänkyyn taipuu toisen kehon alla paitsi, ettei ole toista kehoa. Se kävin kahteen kertaan. Oli sen verran pelottavaa, etten viitsinyt silmiä avata.
Yhdentoista jälkeen sitten. Ei erityisesti enää unettanut. Katselin jonkun hyvän elokuvan. Ja sen jälkeen katsoin toisen elokuvan, ristiretkiä siinä kai tehtiin. Oli hyviä kristittyjä ja pahoja muslimeja. Ärsytti. Mutta verta kiitettävästi.
Lapsi soitti ja sanoi menevänsä nutalle. Aloitin kolmannen elokuvan. Paholainen oli vienyt jonkun sielun ja kaivattiin jotain jumalaa apuun, mutta oli verta mukavasti.
Lapsi soitti uudelleen ja kysyi voiko tuoda kaverinsa kylään.
Joo. Sitten oli ikäänkuin pakko laittaa vaatteet päälle.
Yritin vähän ommellakin ja hetken se jopa viihdytti. Mutta mitäpä näitä.
Yhtä hyvin voi katsella elokuvan, jossa on taas paljon verta ja kristityt voittaa. Haluaisin kyllä nähdä elokuvan, jossa pakanat voittavat ja ovat oikeassa.
Yritin viimeisen kolan kanssa vähän himmailla, ei olisi kannattanut. Aivan julmettu päänsärky. Hörppäsin viimeiset puolilitraa äsken yhden kulauksella, jos se vaikka vähän helpottaisi. Ei tule huomista, jos pää räjähtää.
Sekin on jännä. On ihan ok olla syömättä tai varsin niukalla ravinnolla, jos se on oma ratkaisu. Mutta tämä tällainen pakotettu ravinnottomuus on vähän ikävää. Nälkäkin tuntuu enemmän, kun tietää ettei ole mitään mitä syödä.
Huomenna helpottaa sadan ja viidenkymmenen euron verran. Siitä kun maksaa sen lapsen leirin varausmaksun ja matkakortin, niin jää vielä useampi kymppi ruokaankin. Tosin tänään loppuivat myös pesuaineet, deodorantti ja vessapaperi. Mutta elämä on valintoja.
Minä valitsen Pikachun.
(Ja kuolen vitutukseen.)