Töhinää
Nukkuminen ei taida enää olla uutinen?
Ohitetaan siis se kohta.
Ajattelin aamulla, että voisin tänään siivota ja katsella elokuvia. Kudinkin alkaa vaihteeksi viihtymään käsissä.
Siivosin makuuhuoneen ja laitoin pyykit koneeseen.
Katselin yhden elokuvan.
Siivosin keittiön.
Katselin olohuonetta ja totesin, että ei ole pakko edes jaksaa kaikkea, mutta vähän voisi kyllä.
Kasasin silitettävät vaatteet yhteen kasaan, ne voi sitten suorittaa, kun siltä tuntuu.
Aakkostin hyllytystä odottavat kirjat.
Imuroin lattian.
Katselin elokuvaa.
Laitoin kirjat hyllyyn oikeille paikoilleen – siis aakkostettuna tekijän mukaan. Tietysti. Ja totesin, ettei hyllytilaa taas ole lainkaan jäljellä uusille tulokkaille. Täytyy keksiä jotain. Ei tänään, mutta suhteellisen pian.
Tein lapsen kanssa englannin läksyt, puhuttiin prepositioista ja sanajärjestyksestä.
Katsoin lisää elokuvaa ja kudoin.
Itse asiassa päivän paras elokuva on ollut Last Action Hero. Tykkäsin siitä kyllä teininäkin, mutta nyt katsottuna se on aivan hulvaton ja äärimmäisen viihdyttävä. Täytyy painaa mieleen.
Tein ruokaa ja syötiin.
”Äiti, sä osaat kyllä laittaa ruokaa. Tää ei oo yhtään liian kuumaa eikä kylmää.”
Luonnehdinta kai sekin sitten…
Vaatteiden silitys taitaa jäädä kyllä huomiselle.
Äiti eilen sanoi, että lapsi on ollut hirveän huolissaan joulusta. Mitä tapahtuu, jos äiti ei jaksakaan laittaa? Ja äitini oli lohdutellut, että voihan sitä joulua sitten viettää vaikka mummulassa. Mutta ei kuulemma voi, ei ole yhtään sama asia, jos lapselta kysytään.
Olen kyllä itsekin joulua miettinyt ja luulen, että saan sen aivan normaalisti kasaan. Äiti eilen tarjosi jopa apuaan laittamiseen, jonka ainakin tässä vaiheessa vielä torjuin.
Koko juttu on kuitenkin saanut alkunsa siitä, että olen päättänyt säästää äitiäni asioilta, joista hän ei pidä. Pakollisesta ruuanlaitosta ja joulustressistä.
Meidän jouluhan on sellainen, että minä laitan kaiken itse: laatikot, leivonnaiset, rosollin, kinkun, sinapin… Ja tietysti siinä sivussa valmistan lahjat ja mitä sitä nyt sitten onkaan.
Ruokaa tietysti täytyy olla pienelle armeijalle, koska kutsun aina jouluksi vanhempani ja veljeni puoliskoineen mukaan. Ja aattoillan päätteeksi pakkaan kaikille syömistä matkaan, että joulumieli säilyy vielä seuraavaankin päivään.
Ja sen kaiken teen juuri siksi, että se on minusta mukavaa. Ennen kaikkea on mukavaa tuottaa toisille hyvää mieltä.
Taidan tehdä huomenna laatikoita. Niille tekee pakastaminen hyvää, sulatuksen jälkeen vihannekset ovat imeltyneempiä ja laatikot maukkaampia.
Jos huomenna ei jaksa tehdä laatikoita, niin sitten ei tee. Tekee ylihuomenna. Tai ensi viikolla. Vähitellen.
Onneksi yön voi nähdä, vaikka nukkuukin.
Jotain jännää siitäkin vielä syntyy.