Tyhmyyslupaus
En saanut aamulla enää uudelleen unta.
Kahdeksan tunnit unet eivät tosin minulle riitä, joten vietin koko päivän sängyssä supersankareiden kanssa.
Supersankarit on mun juttu.
Uusi tai vanha minä, mutta superit pysyy.
Koin traagisen tilanteen, kun vuodesta 2007 asti mukana kulkenut ystävä menehtyi.
Onneksi olimme kotona, niin tilanteesta oli helpompi selvitä.
Jotenkin alaston ja tyhjä olo jäi jälkeen.
Se oli elämäni pisin ja vakain suhde. Mutta välisemme side murtui tänään.
Olivathan nämä viimeiset kaksi vuotta jo sellaisia, että näin kuinka elämänlangat vähitellen napsahtivat poikki.
Pellavarock-rannekkeelle tullaan järjestämään kunnolliset hautajaiset.
Ja hän elää muistoissamme ikuisesti.
Iltapäivällä onnistuin vääntämään itseni suihkuun, jo toinen kerta tällä viikolla, ettei olisi jo liioittelun makua?
Järjestelin itseni keskustaan neljäksi, oli sopimus bästiksen kanssa syömisestä ja leffaan menosta.
Niinpä menimme syömään. Sain sipulitonta (tosin sitten kysyttiin erikseen haluaisinko alkupaloiksi, vaikka sipulirenkaita?) ja reilusti kolaa.
Seurasin taas suurella mielenkiinnolla bästiksen humaltumista. Tai ehkä hiprakoitumista enemmin.
Itseni ei kyllä edelleenkään tee mitenkään mieli alkoholia, mutta sen aiheuttamat seurallisuusilmiöt jollain tavalla kiehtoisivat.
Ihan yhtä hauskaa minulla on selvinpäinkin, ja kun en koskaan ole estynyt ollutkaan, niin en siihenkään alkoholia kaipaa.
Mutta kaipaan elämää. Sellaista oikeaa elämää. Sellaista jossa tapahtumia ja sellaista, joka synnyttää jonkinlaisia tunteita.
Osasin kaiketi muotoilla tämän jotenkin oikein ääneen, sillä bästis ehdotti, että tehdään ensi kuussa jotain tyhmää.
Olemme siitä onnekkaita, että typeryyksiä ei tarvitse erikseen suunnitella, olemme spontaanisti älyttömiä.
Joten nyt on olemassa diili tyhmyyksistä. Ja siitä tuli jotenkin kevyempi olo. Lisäksi selvästi tarvitsen jotain odottamisen arvoista.
Hyvässä lykyssä maaliskuu tuo tullessaan hypomaniankin, on vähän ikävä sitä.
Elokuvakin oli ihan hauska,ei nyt huippuhyvä, mutta ihan hauska, Mordenkai.
Rautatieasemalla meille olisi ollut tarjolla Jesusta, tai sellaista ainakin messuttiin.
Minä pysy mielummin pakanallisessa monijumaluusjärjestelmässä, sopii omaan ajatusmaailmaani paremmin.
Ja voisinpa melkein väittää, että Aasat olivat ensimmäisiä supersankareita ja kun ottaa huomioon,
että nytkin ne seikkailevat valkokankaalla, niin ei huonompi suoritus.
Kotiin tullessa seläntaakse osui vielä kaksi toisilleen tuntematonta, mutta uskossa olevaa naista.
Kun ei ollut kuulokkeita mukana, niin kuuntelin heidän juttujaan.
Ajatuksena minulle käsittämättömiä juttuja, vaikka toisten uskoa arvostankin. Onhan se hienoa, jos on elämässä varmuus jostain. Ja jokin ylimääräinen käytettävissä oleva voima.
Mietin onko minun elämässäni sellaisia paikkoja, joissa niin äkisti löytyy yhteisymmärrys tuntemattoman kanssa?
Nummirock. Aina löytyy, kaikkien kanssa.
Ja ennen, joitakin vuosia sitten, tässä kaupungissa oli meidän omia pyhiä paikkoja.
Corner ehkä vahvimpana. Sama mihin pöytään istui ja aina oli samalla aallolla oleva juttukaveri.
Sitäkin on ikävä.
Luulen ikävöiväni Corneria ja siellä vietettyjä vuosia muistini loppuun saakka.
Ai joo, tilasin aamupäivällä Onnin.
Kiitos 20017-2015. Muistoissamme elää.
Kaipaamaan jäivät.