Tyytyväinen ja väsynyt
Ensimmäinen työviikko on takana. Olen saanut aikaan enemmän, kuin kuvittelin. En tiedä onko se hyvä vai paha, mutta aiheuttaa jonkinlaista tyytyväisyyttä ihmisessä.
Lehtikin vaikuttaa siltä, että saan sen ihan oikeasti ennen ensi viikon loppua painoon, melkein voisi taputtaa itselleen.
Minusta jotenkin tuntuu, että varsinkin ylemmät ihmiset ovat vähän varpaillaan kanssani, koska kaikkiin toiveisiini ja ideoihini suostutaan ja vielä tuetaan keksimään aina vain suurempia ideoita. Tai sitten ajatukseni nyt vain ovat kertakaikkisen loistavia. Vai voisiko olla vähän kumpaakin ilmassa? Eipä tämä sinänsä minua häiritse, tuntuupahan vain vähän hassulta sen syksyisen pään seinään takomisen jäljiltä.
Ensi viikolla on luvassa some- ja kriisiviestinnän koulutusta ja alkuvuonna selkokieltä. Ehkä keväällä vielä se photoshopkin sitten. Ja kielenhuoltokin vois vähän innostaa jajajajajajajaja…
Piti tänään kääntää aivot InDesigniksi, kun aloin taittamaan lehteä. Ihan hetken haki tyhjää ja muutaman kerran huomasin sanovani, että ”mitä mä nyt tein”, kun ruudulla tapahtui erikoisia asioita. Vaan kun sulki silmät ja päästi sormet töihin, niin tarvittavat komennot kyllä löytyivät. Jossakin selkäytimessä taitavat sijaita.
Olen muutenkin huomannut puhelevani huoneessani yksin. Minulle se on ihan terve merkki. Juttelen itselleni ja koneilleni, kun teen töitä ja olen tyytyväinen. Ja nyt on päässyt käymään, niin ikävästi että ole töissä tyytyväinen.
Samalla kuitenkin tajua, kuinka järjettömän onnekas olen. Moniko loppuun palanut pääsee palaamaan muuttuneeseen työilmapiiriin? Monenko työtehtävät oikeasti järkeistetään? Moniko saa oikeasti apua palattuaan takaisin? Mikäli olen oikein kuulemiani tarinoita ymmärtänyt, niin oma tilanteeni on hyvin harvinainen. En siis valita vaan nautin jokaisesta valinnasta, jonka saan tehdä itse ja jokaisesta hetkestäni, jolloin töissä ihmettelen, että onko tämä oikeasti työtä? Ja niitä alkaa taas olla. Kirjoittelin tänään yhden artikkelin ja koska kirjoittaminen on hauskaa ja aihekin oli mielenkiintoinen, niin jossain vaiheessa oli pakko pysähtyä ja koittaa tajuta, että tästä hauskuudesta minulle maksetaan. Uskomatonta! Ja tiedän, tiedän sen jo menneisyydestä, että parhaillaan työ voi olla sellaista.
Alkaa siis tuntua siltä, että olen jokseenkin toipunut.
Ulkomaailmastakin taitaa alkaa tuntua siltä, sillä tänään empatia-aura iski taas. Lähdin töistä ja olin menossa autooni, toinen jalka jo sisällä, kun viereisen kerrostalon pihalla kävellyt mies kääntyi ja tuli seisomaan autoni eteen.
”Anteeksi.”
Nyökkäsin.
”Minulla olisi kysymys.”
Nyökkäsin uudelleen.
”Puhutko sinä suomea”, kysyi tämä selvästi serbitaustainen mies.
”Joo, puhun puhun.”
Ja sitten, mies tahtoi tietää, että mistä hän voisi vuokrata juhlapaikan. Vähän kuin hotelli, mutta siellä ei olla yötä. Minähän valtakunnan suurimpana bilehileenä olenkin oivallinen vastaaja tähän kysymykseen. Mutta jotakin kuitenkin kehitin, mies kiitti ja palasi talonsa pihaan.
Mikä on tyytyväisyyden hinta?
Itkevä lapsi. Potkittu ja uhkailtu koulumatkalla. Joten kotiin tullessa ensimmäisenä soitto rehtorille. Jotenkin tuntuu toivottomalta tämän asian kanssa.
No mutta fyken kokeesta tuli kuitenkin yhdeksikkö, joka on tältä erään lausunnon mukaan ”menetetyltä tapaukselta” kohtuullinen saavutus. Alan tosin tottumaan kiitettäviin, kun niitä vaan tippuu jostain.
Myöhemmin lapsi selitti vielä, että potkutappelu oli alkanut, kun yksi pojista väitti lapseni haukkuneen häntä välitunnilla. Joka siis ei ollut mahdollista, koska poikani oli samaan aikaan leikkinyt orjakauppaa nelosten kanssa. Ja kyllä, tässä kohdassa piti pitää hymyä kurissa. Ja vielä enemmän, kun poika selitti miten leikki etenee siitä, kuinka hän on meklarina orjatorilla, siihen pisteeseen, että lopulta julistetaan ihmisoikeuksia. Ja viimeistään tässä vaiheessa on niin selvää, kuka leikin on keksinyt. Lapseni on hieman outo.
Muutama piparistikin saapui paikalle ja jonkin verran saatiin pipareitakin aikaan. Olen tosin kaulinnut niin ahkerasti, että käsiä särkee ja toiseen käteen on nousemassa rakko. Tervetuloa pipojen maailmaan!
Ihan hauskaa meillä kuitenkin oli.
Illalla poikettiin vielä lapsen kanssa syömässä ja hakemassa perjantain 100 – 150grammaa karkkia. Ja siis en vaan voinu mitään, kun Nalle oli tarjouksessa.
Eilen viihdytin itseäni pujottamalla 40 ketjulukkoa vetoketjuun haarukan avulla.
Piparoitiin.
Mutku ne oli tarjouksessa.
Niin ostin ne kaikki.