Univelka
Nukuin vain kymmenen tuntia viime yönä ja tänään onkin ollut hieman takkuista ja väsynyttä tämä meno.
Herättyäni aamulla(11.40) vietin muutaman tunnin ihan vain lukemalla. Kun on hyvä kirja, niin eipä sitä paljon muuta kaipaa.
Iltapäivällä ajelua vanhempien luo, kun ovat taas kaupungissa.
Koitin selittää ja selvitellä viimeisimpiä käänteitä heille. Äiti sanoi, että mulla on monen vuoden univelat nukuttavana. Olen nukkunut hyvin viimeksi kymmenen vuotta sitten viimeiset viisi vuotta aina vain huonommin ja huonommin. Joten voihan se olla jotenkin niin, että elimistö on todennut, ettet tee mitään ennen kuin tämä homma on hoidettu. Olisi vaan mukavaa, jos elimistö voisi kertoa, että kauanko tähän menee. Olisi vähän hommia odottelemassa.
Siinäpä se päivä sitten menikin. Pelasin äidin iloksi Tetristä ja pidin palopuheita kapitalismin pahuudesta ja petollisuudesta. Sinänsä turhaa touhua, että vanhemmiltani olen asenteeni perinyt, mutta menipä harjoittelusta.
Huomenna siivoan juuri niin vähän kuin jaksan ja aamulla nukun juuri niin pitkään, kun ruumis vaatii. Parasta lääkkeissä on se, että tiedän nukahtavani joka ilta. Tiedän, että kun painan pääni tyynyyn, niin pian saapuu noutaja. Se on kamalan rauhoittavaa. Sitä en tosin tiedä, että lisääkö lääkitys entisestään unieni määrää, mutta ovathan nuo ensisijaisesti viihdyttäviä.
Huomenna aloitan listan tekemisen sen suhteen, että mitä vanhasta minästä on jäljellä ja minkä päälle tämä elämän seuraava jakso pitäisi rakentaa. Minun täytyy aina tehdä kaikki kirjallisena. Jos sitä ei ole kirjoitettu, se ei ole olemassa.
Ja haaveilen kahden viikon pohjoisen reissusta ensi kesälle. Pitää olla jotain mukavaa odotettavaa, niin todennäköisemmin selviää tästä talvesta hengissä.