Vaalikrapula
Harvoin tulee televisio avattua, mutta eilen moiseen ryhdyin. Vaalien vuoksi toki. Tietysti sitä voi pohtia, kuinka kannattavaa itsensä kiduttaminen on, mutta tulipa taas testattua.
On se jotenkin harmillista, kun ihmiset on tyhmiä. Hirveen haastavaa olla se ainoa fiksu yksilö noin suunnilleen koko kaikkeudessa.
Sen verran tuo syntyvä koalitio söi päätä, ettei meinannut uni tulla ja aamu oli todella takkuinen.
Oikeasti vähän kuin krapulaa olisi potenut. Sillä erolla, että maailma ei missään vaiheessa päivää alkanut tuntua yhtään paremmalta paikalta.
Etsiskelin päivällä sopivaa terapeuttia. Menisin mieluiten miehen luo, kun yleensä tulen paremmin ymmärretyksi siinä ryhmässä. Isän mukaan sillä on jotain tekemistä aivojeni rakenteen kanssa. Tai sukupuolettoman kasvatuksen, joka ehkä meni osallani vähän yli ja leikin lapsena lähinnä poikien kanssa.
Mutta siis, olen nyt kartoittanut ihmiset sellaiselle alueelle, että heillä on erityistä tietämystä juuri työuupumuksesta. Muutama sopivan kaltainen on tullut vastaan, sille parhaalle ei tietysti ennen syksyä mahdu, joten etsitään nyt sitten sitä toiseksi parasta. Saattanee ratketa ja huomenna.
Tämäkin on kyllä hauska. Silloin kun et mitään jaksaisi, niin etsipä itse itsellesi terapeutti.
Juttelin äidin kanssa ja kuolasin autojen kuvia.
Tosin tuo omakin ehkä saadaan vielä liikkeelle, ei ollutkaan jarruvika, niin iso ja paha kuin kuviteltiin. Jos sillä nyt sinne heinäkuulle sitten ajaisi, en aio edes yrittää enää sen katsastamista.
Lapsen kanssa katseltiin jokunen elokuva. Tai lapsi katsoi, minä kudoin sukkahousuja. Versio kaksi saattaa hyvinkin valmistua huomenna.
Kamalan kivaa olisi, jos tämä pää vähän tästä selkiytyisi, ettei tippuisi tuota mustaa materiaa eteen aina, kun yritän oikeasti muistaa jotain tai jäsennellä ajatuksia.