Väärät ohjeet
Väittäisin edeltävää yötä rauhalliseksi, mutta unet olivat taas sen verran villejä, että niistä varmaan menettää pisteitä.
Heräilen, en nyt turhan pirteänä, mutta kuitenkin. Totesin, että siivoamiseksi riittää, kunhan saan oman kammioni siistittyä.
Ystävä puoliskoineen poikkesi. Virkistävää keskustella kaiken turhuudesta. Ihmiskunnan tuhosta ja väistämättömästä kaiken loppumisesta. Ja vähän töistäkin. Virkistävää lähinnä siksi, että tietää kyseessä olevan sellaisten ihmisten, jotka eivät epäile minun tappavan itseni, vaikka höpisen mitä sattuu.
Ei ole kiire kuolla, vaikkei tämä elämäkään nyt niin herkkua ole. Maaliskuussa pitäisi helpottaa. Hypomaniaa odotellessa.
Jaksoin laittaa ruokaakin tuolle kasvavalle lapselle, joten varmaan muutaman äitipisteenkin saa kerätyksi.
Ja sitten taas kudoin, kudoin ja kudoin. Ja lopulta piti todeta, että siinä ohjeessa on isoja virheitä. Osa on ollut niin ennalta nähtäviä, että olen korjaillut niitä melkein vaistonvaraisesti, mutta viimeinen tuntuu aika isolta. Todennäköisesti joudun purkamaan koko tämän päivän työn. Se ihan kevyesti vituttaa.
Soittelin ystävälleni, joka on ammattilainen neuleissa ja kysyin, miten hän asian näkisi. Niin ei oikein nähnyt. Onneksi tuntee ohjeen tekijän, joten lupasi heti kysyä tältä asiaa. Olen siis laskenut puikot käsistäni väliaikaisesti ja koitan kovasti olla ärsyyntymättä. Tai ainakin lopettaa ärsyyntymisen aivan juuri.
Etäinen luulo, että saatan jopa selvitä työviikosta. Muutan etapin olen itselleni rakentanut, että mitä pitäisi saada aikaan, jos edes niihin pystyy niin voi olla ihan tyytyväinen.
Tuon jalan kuitenkin hoidan viikon aikana lääkäriin, pitää sitten samalla tunnustella, että pitäisikö tehdä jotain masennustunnustuksia.
Pitäisi varata aika psykiatrillekin taas, mutta katseleepa nyt sitten rauhassa, että missä välissä sitä jaksaa ja saa aikaiseksi.
Ei nyt mikään erityisen vakaa usko valoisaan tulevaisuuteen, mutta toisaalta ei nyt aivan valottomaankaan. Pitänee vain ladata salama ja ihmetellä mitä tapahtuu.
Väärät ohjeet
Väittäisin edeltävää yötä rauhalliseksi, mutta unet olivat taas sen verran villejä, että niistä varmaan menettää pisteitä.
Heräilen, en nyt turhan pirteänä, mutta kuitenkin. Totesin, että siivoamiseksi riittää, kunhan saan oman kammioni siistittyä.
Ystävä puoliskoineen poikkesi. Virkistävää keskustella kaiken turhuudesta. Ihmiskunnan tuhosta ja väistämättömästä kaiken loppumisesta. Ja vähän töistäkin. Virkistävää lähinnä siksi, että tietää kyseessä olevan sellaisten ihmisten, jotka eivät epäile minun tappavan itseni, vaikka höpisen mitä sattuu.
Ei ole kiire kuolla, vaikkei tämä elämäkään nyt niin herkkua ole. Maaliskuussa pitäisi helpottaa. Hypomaniaa odotellessa.
Jaksoin laittaa ruokaakin tuolle kasvavalle lapselle, joten varmaan muutaman äitipisteenkin saa kerätyksi.
Ja sitten taas kudoin, kudoin ja kudoin. Ja lopulta piti todeta, että siinä ohjeessa on isoja virheitä. Osa on ollut niin ennalta nähtäviä, että olen korjaillut niitä melkein vaistonvaraisesti, mutta viimeinen tuntuu aika isolta. Todennäköisesti joudun purkamaan koko tämän päivän työn. Se ihan kevyesti vituttaa.
Soittelin ystävälleni, joka on ammattilainen neuleissa ja kysyin, miten hän asian näkisi. Niin ei oikein nähnyt. Onneksi tuntee ohjeen tekijän, joten lupasi heti kysyä tältä asiaa. Olen siis laskenut puikot käsistäni väliaikaisesti ja koitan kovasti olla ärsyyntymättä. Tai ainakin lopettaa ärsyyntymisen aivan juuri.
Etäinen luulo, että saatan jopa selvitä työviikosta. Muutan etapin olen itselleni rakentanut, että mitä pitäisi saada aikaan, jos edes niihin pystyy niin voi olla ihan tyytyväinen.
Tuon jalan kuitenkin hoidan viikon aikana lääkäriin, pitää sitten samalla tunnustella, että pitäisikö tehdä jotain masennustunnustuksia.
Pitäisi varata aika psykiatrillekin taas, mutta katseleepa nyt sitten rauhassa, että missä välissä sitä jaksaa ja saa aikaiseksi.
Ei nyt mikään erityisen vakaa usko valoisaan tulevaisuuteen, mutta toisaalta ei nyt aivan valottomaankaan. Pitänee vain ladata salama ja ihmetellä mitä tapahtuu.