Vähän voisi jarrua painaa
Yllättävän hyvin tuli eilen uni, vaikka oli niin paljon kaikkea siinä päivällä ja illalla.
Aamulla taas ponkaistaan pirteinä matkaan.
Eilen kolautettu polvi on vähän ilkeä tai lähinnä jäykkä. On tietysti toinen juttu, että millainen ihminen kolauttaa sairaan polvensa johonkin ja menee sen jälkeen keilaamaan – tosissaan. No jonkunlainen.
Aamulla sain vähän sähköpostitse hoidettavia asioita taas eteenpäin ja kansikuva taitaa olla valittuna. Huomenna keskityn vain lehteen. Ja esimieheni tapaamiseen.
Meillä oli tänään töissä siivouspäivä. Kannettiin huonekaluja, mappeja ja muita tavaroita pisteestä A pisteeseen Z. Järjesteltiin ja laitettiin, jotta sekaan mahtuu taas uusia ihmisiä.
Minä tietysti ensimmäisenä kantamassa huonekaluja, koska lääkäri on kieltänyt minulta kaikki raskaat nostelut ja ns. vapaiden painojen kanssa heilumiset. Joten kukas sitten, jos en minä. Lopulta antoi toinen jalka periksi ja täytyi tyytyä lattialla istumiseen ja kansioiden järjestelyyn.
Sain omaan työhuoneeseenikin muutaman tuiki tärkeän esineen ja asian lisää. Päivä vähän venyi, kun halusin laittaa huoneen ehdottomasti kuntoon, ettei huomenna enää tarvitse. Ja sitten se ehkä venyi vielä vähän lisää, kun puhelin alkoi soida ja soida ja soida, niin pakkohan niitä asioita oli sitten hoidella. Eikö ollutkin?
Nyt pitäisi osata painaa jarrua. Alkaa tulla liikaa vauhtia, käy vielä huonosti, jos antaa jatkua tällä tavalla. Ehkä minä löydän sen jarrukytkimen jostakin, jos oikein kovasti yritän.
En osaa tehdä mitään puoliteholla, täysillä päin seinää tai sitten ei ollenkaan.
Töiden jälkeen ajelin kauppaan hakemaan leivontatarvikkeita ja noutamaan paketin. Vetoketjuja, neppareita, resoria, kuminauhaa… Kaikkea ihanaa, voi taas puuhastella.
Paitsi että ensin piti tehdä piparitaikinaa. Monta kiloa tietenkin. Erilaisia taikinoita, koska joulu.
Huomenna onneksi ilmestyy leipojia paikalle, joten ei tarvitse edes yrittää selviytyä kaikista pipareista itse. Ja todennäköisesti lapsikin auttaa, syömällä osan taikinasta jo hyvissä ajoin.
Huomenna aion siis tehdä oikeasti lyhyemmän päivän ja viettää aikaa omien ihmisteni kanssa.
Ja kyllä, odotan jo joululomaa. En siksi, että töissä olisi jotenkin ikävää tai ettei sinne olisi kiva mennä vaan siksi, ettei tämä jaksaminen kuitenkaan ihan priimaa vielä ole.
Ja hei, kuvakavalkadi seuraa!
Kaikenlaisia uusia ihanuuksia.
Ja työkaveri toi mulle tänään kankaita ja lankoja.
(Eilen yksi toinen työihminen antoi minulle silvottavaksi vanhan tekoturkkinsa.)
Taikinnaa.
Jos pistää silmät kiinni, puhaltaa kolmasti ja tarttuu itseään isovarpaasta,
niin toi siivoutuu itsestään?
Tämmösen ihanuuden mää sain eilen. Vietän sen kanssa välipäivät.