Vahva aloitus
Vahva aloitus
Nukahdin nätisti yhdeltätoista ja heräsin yhdeltä. Uudelleen nukahtaminen on hitusen hankalaa, kun alkoi noista stressaavia ajatuksia jo tajunnan tasolle saakka. Koitin torpata niitä pohtimalla mentaalisia voimiani, kuten sitä että voin mielen voimalla kaataa kola-mukin.
Reilu tunti kieppumista ja uudelleen uneen.
Fiksusti ajattelin illalla, että jos nyt yhdeksäksikin töihin ehtisi, niin hyvä on. Kello herätteli vasta kahdeksan jälkeen ja ihan hyvä niin.
Koitin syödä aamiaista. Ei pystynyt.
Meikkaaminen onnistui oikein hyvin, jos onnistumisen mittana on se paljonko erilaisia tököttejä ampuu pitkin seiniä.
Hain kenkiä ja se jäykkä polvi antoi periksi eteisen portaissa ja laskeuduin suoraan lappeellaan olevan nilkan päälle.
Sattui.
Saatanasti.
Mietin, että josko vielä jotain, niin saisi tästäkin päivästä täydellisin. Mutta selvisin jostain oikuista töihin saakka.
Olen tehnyt tärkeitä töitä tänään.
Lyönyt naulan seinään ja ripustanut uuden karttani siihen.
Hakenut Ikeasta kehyksiä ja pimeän lampun.
Koonnut lampun.
Skannannut kuitit ja laittanut ne kansioihin.
Ihmetellyt millaista olisi oikeissa töissä, eikä leikkitöissä.
Ollut huolissani johdon päätöksistä.
Se leikkiminen.
Minulla on aina ollut töistäni vähän sellainen tunne, että kunhan leikin. Muut tekevät jotain tosissaan ja minä leikin. Tai ehkä toimituksellinen työ nyt vain on leikkikenttää.
Tosin leikkiajatusten myötä tuli mieleen, että leikinhän minä kertaalleen itseni jo loppuunkin, siihen eivät kaikki kykene.
Ja sitten tulin töistä pois, tankkasin auton ja ostin jäätelöä, ettei pääse helle yllättämään. Nilkkaa en ole uskaltanut vielä tarkemmin vilkaista. Musta se varmaan on. Särkee sen verran lahjakkaasti, että taidan vetää kourallisen nappeja ja tarttua kutimeen.
Oikeasti haluaisin puuhun, mutta juuri nyt ei ehkä kiivetä.
Tai no oli päivässä yksi hieno kohta. Kun tulin Ikeasta ja kannoin kamaa autosta rappukäytävään ja taustalla soi (aika isolla) Iron Maidenin Fear of the dark, se tuntui elämältä.