Valoa
Eilen iltapäivällä soittelivat sossusta, etteivät osaa avata PDF -tiedostoja, että josko voisin mennä paikalle. Sovittiin tapaaminen tälle päivälle.
Aamulla oli sellainen tappava väsymys tämä flunssa, joka ei ole flunssa väsyttää. Nukuin kymmeneen saakka.
Toimitusjohtaja soitteli yhdeltätoista ja sopi yhteistä palaveria, johon myös uusi esimieheni osallistuu. Tapaamme 30.4. Helpottaa omaa oloa, kun tietää, että jonkinlainen selvyys tähän tilanteeseen on tulossa.
Kudoin hetken sukkahousuja numero kaksi ja lähdin sovittuun tapaamiseen sosiaalitoimen kanssa.
Siellä piti ensin selittää asiansa ovipuhelimeen muiden kuunnellessa ja sitten pääsi aulaan odottamaan. Ihminen oli vartin myöhässä, josta kyllä aivan oikeasti tulee sellainen olo, ettei omalla olemassa ololla juuri ole arvoa.
Ihminen itsessään oli ihan mukava ja se paikalle meneminen oli varmaan aiheellista, saa tästä muististani paremman kuvan ja on toki helpompi selittää sitäkin, miten tähän tilanteeseen on ajauduttu.
Sitten ihmeteltiin tiliotteita ja jotain muuta ja todettiin, että viimeisille kuukausille pitää myöntää kullekin yli 900 euroa toimeentulotukea. Lisäksi lapsen kesäleiri maksetaan sitä kautta.
Siitä saa vähän osviittaa, kuinka pienillä rahoilla olen yrittänyt tässä elellä, jos tuota pelkkää normaaliin toimeentuloon tarkoitettua tukea myönnetään noin paljon. En suosittele kenellekään tällaista sinnittelyä, käy suhteellisen kovasti psyyken päälle.
Mutta helpotti oloa nyt tämäkin, kun ei tarvitse ihan niin isosti raha-asioita miettiä. Saa laskut maksettua ja lapselle ruokaa.
Kotimatkalla törmäsin taas samaan entiseen työkaveriin, kuin eilenkin. Kului bussimatka sitten rattoisasti.
Vaan nyt, kun ei tarvitse ihan jokaista juttua erikseen stressata, niin tuntuu siltä, että ehkäpä tästä elämästä sittenkin vielä jotain tulee.
Tosin vähän kivuttomammat jalat olis kiva yllätys, mutta tunnetustihan ihan kaikkea ei voi saada.