Valopää ja sen uskollinen apuri
Kotiin on taas palattu ja aivan tautinen väsymys.
Parkano on koettu ja siinä sivussa käytiin kääntymässä Nummijärvellä, että kerrankin nähtiin miltä siellä näyttää silloin, kun ei ole festareita.
Autiolta ja vihreältä.
Parkanon keikkapaikka saattoi tulla omituisimmat keikkaipaikat listallemme suhteellisen kärkeen, ehkä jopa top kolmoseen.
Pää kiin pojat olivat jostain yhyttäneet toisenkin punk-bändin, joten saimme nauttia raivokkaasta musiikista enemmän, kun olimme edes kuvitelleet. Ja kun nyt oltiin punkkia katsomassa, niin soittaminenhan aloitettiin vasta puolenyön jälkeen. Ensimmäinen keikka oli myös hyvin interaktiivinen, kun toisen bändin pojat antoivat jatkuvasti ohjeita ja ehdottelivat soitettavia kappaleita. Suhteellisen viihdyttävää siis.
Ja Pää kii nyt tietysti oli juuri sitä, mitä se on. Energistä, räkäistä ja yhteiskunnallista punkkia. Ja spiikeissä oli enemmän politiikkaa, kuin eduskuntavaalien puheenjohtajatenteissä. Niin, että tykkäsin.
Kohtaamiset paikallisten kanssa olisivat sitten aivan toinen tarina, mutta taidanpa jättää sen kertomatta.
Koska meillä oli party starter mukana, niin voitiin jatkaa punkin kuuntelua ”strobo”valojen sykkeessä vielä huoneessakin.
Kolmen jälkeen tuli ajatus, että pitäisi ehkä nukkuakin. Otinpa sitten lääkkeet. Ja nukuinkin ihan hyvin. Tosin yhdeksältä, kun kello soi olin aivan kuollut. Ei mitään aivotoimintaa ja silmiä joutui pitämään väkisin auki.
Käytiin aamiaisella. Joka sekään ei olisi ilman ohjausta onnistunut. Ja takaisin nukkumaan.
Vähän ennen puoltapäivää tehty toinen yritys oli joparempi ja sokerin, kofeiinin, tauriinin ja jonkun muun kombolla muunnuin lopulta jopa ajokykyiseksi.
Vaan tästäpä opimme, että jos uniaikaa on alle 7 tuntia, niin älä ota lääkkeitä.
Tänään taidan ottaa pillerit jo yhdeksältä ja nukkua erityisen pitkän yön, jotta jaksan aamulla töihin.
Ideat kuitenkin kannaatta totutettaa ja tästäkin seikkaulista jäi monta hyvää muistoa, joille voi hymyillä vielä aikojenkin päästä.