Veneerinen veli
Sellainen totaalinen sammuminen taas kymmeneltä.
Jonkinlaista vampirismiä vissiin. Luulisin. Asuttiin jossain goottikartanossa. Ja kaiketinkin imettiin veret muista ihmisistä ja sitten tuli poliisit ovelle. En suostunut puhumaan niille vaan ilmoitin, että veneerinen velejeni tulee hoitamaan asian. Ja tsap vaihdoin ruumista. Ja se entinen minä sieltä toisesta ruumiista huuteli, että suupielessä on verta, joka pitää pyyhkiä pois. Ja sitten yritin kävellä sinne poliiseja kohden (tappaakseni ne), mutta olin kuin todella syvässä humalassa, jossa meinaa jatkuvasti sammua. Sitten keksin, että jos vain kykenen suoristamaan pääni, niin sitten selviää. Ja siihen sitten havahduinkin, kun yritin liikuttaa päätäni, joka ihan fyysisesti ei suostunut liikkumaan.
Pienellä pyristelyllä pääsin uuteen asuntoon. Lopun yötä sitten puolustin vammaisten oikeuksia.
Ja heräsin kuudelta.
Ihan pirteänä puoliyhdeksään saakka ja sitten piti tirsata. Kymmenen jälkeen vääntäydyin taas ylös.
Pieniä harjoituksia ja pakkasin kaikki lomakkeet ja liput ja laput matkaan ja ajelin Kelaan. Tunnin verran jonottelin ja täyttelin lomakkeita. Kun ei vielä sittenkään ollut asiaa tiskille, niin tiputin paperit postilaatikkoon ja lähdin pois. Joka pikaneuvojatäti tiesi kertoa, että kuntoutushakemus ei ehkä menekään jonkin muotoseikan vuoksi läpi. Mutta jotta sen saisi tietää, niin ensin työnantajan täytyy täyttää hakemus ja siihen kuuluvat liitteet.
Oikeesti!
En jaksaisi tätä paperisotaa.
Mutta! Positiivisena, lähes kaikki odottamassa olleet paperityöt ovat nyt tehtynä.
Oli myös hassu keskustelu tuntematton sedän kanssa. Se kyllä käynnistyi ihan omasta syystäni, kun menin itselleni tyypillisesti vain kysymään ääneen, että mikähän päivä tänään mahtaa olla.
Niinpä setä sitten kertoi yhtiövastikkeet ja b-lausunnon, joka oli hänelle ihan uusi juttu ja ihmeeltiin, miten tietyistä paikoista saatuja reseptejä ei voida automaattisesti uusia. Kelatuttavuuksia, siellä on aikaa tutustua, kun jonot eivät liiku. Olisi jännä tietää miksi sinne remontin yhteydessä luotiin kahdeksan tiskiä, joista vain kahta käytetään?
Ja sitten, yksi täti rupesi juttelemaan, kuinka ikävää on, kun Kelasta on kokonaan poistettu vessa. Siitä kun aiheutui jotain hankaluuksia. Täti sanoi, että kun joutuu välillä muutaman tunninkin jonottamaan, eikä ole mahdollisuutta päästä vessaan, niin se on jo kovemman luokan touhua.
Tulin kotiin ja ompelin hetken.
Koitin pohtia miksi ihmeessä haluaisin osallistua luokkakokoukseen? Pohdin yhä.
Sitten tapaamaan sähköä saanutta sairaalaystävää. Se sähkö buuttaa koko järjestelmän, josta seuraa joitakin huvittavia juttuja. Ystäväni kysyi, että mitä kuuluu. Johon vastasin historiamme tuntien, varsin rehellisesti. Keskustelu vaikutti ihan asialliselta. Kymmenen minuutin kohdalla ystäväni ilme kirkastui ja hän sanoi, että nyt mä muistan miksi sä olet sairaslomalla. Se on hassu tilanne, kun toisen päästä puuttuu palikoita. Hän näyttää, kuulostaa ja vaikuttaa ihan samalta, mutta sitten jotain puuttuukin. Muistot kyllä onneksi ovat palaavaa sorttia. Ja sähkökin vaikuttaisi tekevän ihan hyvää.
Hain lapsen harrastuksista ja tutkin ihmisten sosiaalista käyttäytymistä.
Toinen enoni on huonossa kunnossa, eikä taida enää toipua. Vien äidin huomenna teatteriin, se kun tuntuu olevan aika hyvää terapiaa kaikkiin vaivoihin.
Syödäänhän lääkkeitä taas.