Verhoja
Suhteellisen mielenkiintoinen päivä takana.
Luulen, että avain hyvään uneen ja pienempiin kipuihin on enovainaan pyjama. Onhan tämä varsin tilava, mutta aivan ihastuttava päällä.
Lapsikin aamulla kehui, että onpas sulla hieno yövaate.
Hänellä saattaa tosin olla aika erikoinen maku.
Otin aamulla vielä yhdet torkut, mutta puolikymmenen jälkeen istuin jo autossa. Piti mennä Nihtisiltaan tekstiilipenkojaisiin. Minullahan tämä muisti ei ole aivan parasta mahdollista. Ja on hyvä muistaa taipumus paniikkikohtauksiin, kun on pienessä tilassa valtavan ihmismassan kanssa ja koittaa onkia jotain samoista laareista, kun kaikki aggressiiviset täditkin.
Se muisti kylläkin palasi aikamoisen hengitykseen ja sydämen toimintaan liittyvän vipatuksen kera.
Poistuin hallista noin kolme minuuttia saapumiseni jälkeen.
Mutta kun nyt kuitenkin olin paikalle mennyt, niin ajattelin käydä myymälän puolella ihmettelemässä. Mukaan tarttui magneetteja, pimennyskangasta, verhoja, mustaa kangasta ja jokunen kirja.
Ostelin verhoja lähinnä siksi, kun kaikki tyynyliinat alkavat olla atomeina, enkä viitsi sellaisista erityisesti maksaa. Verhokangas on usein ihan hyvälaatuista puuvillaa ja siihen kohdistunut kulutus lähinnä auringonpaiste, joten verhoista on hyvä askarrella kaikenlaista.
Tulin kotiin kaupan kautta ja luin yhden kirjan.
Lapsi tuli kotiin ja toi tullessaan tiedon siitä mille yläasteelle on siirtymässä. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa ihan hyvältä paikalta. Katsotaan mitä mieltä olen sitten, kun olen opettajan tavannut.
Ompelin hameen. Shirling ja pituutta kymmenen senttiä liikaa. Aika värikäs minulle, mutta ehkä tulee käytettyä.
Sitten tein verhoista kahdeksan tyynyliinaa. Ja yhdestä äidin verhosta käsipyyhkeitä, kun olen sellaisia siitä joskus luvannut tehdä. Viisi tuli. Ja sitten tein uuden päällisen silityslautaan. Ja aloitin lankajakkaran verhoilun, mutta ei sitten ollut verhoilunauloja, niin jäi vaiheeseen. Purin yhdet farkut.
Taustamusiikkina toimi oivallisesti c-kasetit, jostain 90-luvun puolivälistä.
Iltakymmeneen saakka pysyivät kivut noin suunnilleen kurissa, nyt vähän riehaantuivat, mutta luulen selviäväni ilman lääkkeitä. Tietysti jotain lääkkeitä pitäisi syödä.
On vähän ikävä, johonkin kohtaan, jonka olen elänyt, mutten tiedä varmaksi mihin.
Aamupäivällä ikävöin pikku-Markoa, oltiin parhaat kaveri vuosina -83 ja -84. Päivällä oli ikävä poliittisen aktiivisuuden valtakautta ja joitakin niistä ihmisistä, sitten ikävöin taas kerran Corneria ja ihmisiä joiden kanssa vietin vuosituhannen alun vuodet. Haikeilin festareille ja opiskelemaan.
Voihan tietysti olla, että taaksepäin on turvallisempi katsella kuin eteen ja toisaalta muistini toimii siihen suuntaan oikein hyvin.
Jotain pitäisi tehdä, mutta pitäisi kai tehdä vähän vähemmän kuin tämän päivän häsäilyt. On vaan niin tuskastuttavaa yrittää pysyä rauhallisesti paikoillaan, kun mieli poukkoaa kaikkialla. Kun keskittyy jonkun tekemiseen, niin ajatuksetkin ovat vähän paremmin johonkin tiettyyn pisteeseen kohdistettuja.
Vähän.
Tyynyliinoja ja pyykeitä.
Se on aika pelottavan värikäs, mutta kiva päällä.
Tämä oli suhteellisen onnistunut muodonmuutos.
Ja hei! Pyjama! Johon mahtuisi kaverikin.