Vielä pihisee
Hieman erikoinen lääkekokeilu kyllä, mutta joutunee vielä jatkamaan.
Puolikymmeneltä illalla väsymys oli jo niin kova, että laskin viimeisen Artemiksen käsistäni ennen kuin olin oikeastaan päässyt edes alkuun ja kävin nukkumaan. Tai siis ainakin yritin.
Niin kamala väsymys, ettei mitään pysty tekemään, silmät eivät pysy auki, mutta uneen ei vain vaivu. Kahdelta otin toisen ihmenapin.
Aamulla ylös vääntäytyminen on koettelemus. Lapsen ylös saaminen toinen samanlainen. Ja sitten se vielä sanoi, että tänään alkaakin poikkeuksellisesti vasta yhdeksältä koulu. Käskin sen vahdata kelloa, bussi on pysäkillä 8.24, minä en. Ja takaisin uneen.
Yhdeksältä soi puhelin. Ihminen kertoi myyneensä entiset talvirenkaani, paitsi että ne tullaan hakemaan päivällä, että oletko kotona. Lupasin olla.
Kymmeneltä vääntäydyin pystyyn.
Palapelistin ura harkinnassa, istuin koko päivän palapelin ääressä ja valmiiksihan se tuli.
Renkaiden noutajakin saapui viiden maissa. Vähän harmitti. Oli niin nätti päivä, että olisin halunnut kokeilla ulkoilua, mutta ehkä sitten toisella kertaa.
Jatkan siis illalla lääkekokeilua. Lääkäri varoitti, että kyseinen lääke saattaa voimistaa kiputuntemuksia, joka tietysti on hyvä, kun ottaa huomioon, että kipukokemuksia on muutenkin ihan kiitettävästi. Ehkä kokemuksiin sitten tulee syvyyttä. Tiedä tuota.
Haluaisin päästä vähitellen tästä toipumisesta sinne kuntoutumiseen. Lopettaa tämän nukkumisen yrittämisen ja palapelien näpräämisen ja mennä jonnekin ulkomaailmaan. Tai sen liepeille.
Vähän on ajatuksissa, että jos huomenna kaivaisi kankaita esille ja kokeilisi vieläkö osaa ompelukonetta käyttää. Saattaahan se sieltä vielä toimeksikin muuttua.
Olisiko viimeinen palapeli tähän hetkeen:
