Viimeinen romahdus?
On ollut viime aikoina monenlaisia herätyksiä.
Yhtenä aamuna heräsin sakset kädessä. Yhtenä aamuna olin lattialla kylpyhuoneen oven edessä. Yhtenä aamuna heräsin pää tyynyliinan sisässä.
Tänä aamuna heräsin siihen, kun maailma romahti. Tai siltä se ainakin kuulosti. Seurasin äänenlähdettä keittiöön. Ja kas, sieltähän oli yhden kaapin yksi hylly päättänyt vaihtaa osoitetta. Se on kaunista, kun hyllyllinen keramiikkaa, lasia ja sokeria tulee kerralla alas. Rikkoutuneiden astioiden määrä on yllättävän pieni. Asian aiheuttama päänsärky yllättävän suuri.
Mutta eipä ollut vaikeuksia herättää lasta kouluun.
Itse jatkoin unia ja heräsin vasta yhdentoista jälkeen. Pitäähän sitä ihmisen nukkua.
Uskomattoman mielenhallinnan avulla onnistuin poistumaan sisätiloista noin kello 12.45. Kaivaakseni autoa lumivallista. Kun pitää mennä psykolle, niin sitten pitää.
Se on oikeastaan ihan hauska mies, nyt kun alamme tottua toisiimme.
Sairashan minä olen, ei siinä oikein venkuloinnin varaa ole. Keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja aina vain sitä burn-outia. Sairaslomaa tietysti. Kahdella kuukaudella uhkaili, mutta saatiin kompromissi kuuden viikon kohdalle ja sitten kaksi kuukautta kolme päiväistä työviikkoa. Ja Kelalle kaiken maailman lausuntoja, että saisin sitä kognitiivista terapiaa sitten.
Ja pianhan sitä sitten tietysti saakin aloittaa uuden väsytystaistelun Kelan kanssa muutenkin, sitä ihan riemulla odottaa. Mutta ei jaksa tänään miettiä.
Taistelua tai ei, mutta Onni tulee silti tässä kuussa kotiin. Uskon sen terapoiviin kykyihin enemmän kuin, no johonkin muuhun. Muutenkin olisi tuota ompelusideaa suhteellisen paljon, voisi välillä jotain toteutellakin.
Jospas nukuttas taas.
Alas tuli hieman tavaraa.
Näistä pitää varmaan askarrella jotain muuta.