Vuorelle nousu
Päätin eilen illalla vielä tutustua siihen omakantaan, josta näkee jotain sairauskertomuksia ja määrättyjä lääkkeitä. Siitä pikaisesti laskeskelin, että on noutamatta 1620 pilleriä. On se tavallaan ihan hyvä, etten ole itsetuhoinen, niillä saisi varmaan hyvät viimeiset bileet aikaiseksi. Mielenkiintoisin lääke joka on noutamatta on toukokuussa määrätty nivelrikkolääke, jota en edes tiennyt minulle määrätyn. Vaan nytpä tiedän, toinen juttu sitten se, tuleeko niitä koskaan edes haettua.
Mutta mieli on jotain vahvempi?
Sitä nukkumista sitten taas. Otin illalla nukahtamislääkkeen, joka tainnuttaa norsunkin noin kymmenessä minuutissa, mutta mitenpä se sitten minulla toimii? Tunti ottamisen jälkeen, edelleen hereillä.
Potkaisihan se sitten lopulta ja nukuin kunnioitettavat viisi tuntia. Sitten oli oma vuoro potkaista lapsi taas liikkeelle.
Lueskelin seitsemättä Artemista ja koitin vakuuttaa itselleni, että on aika lähteä liikkeelle. Psykiatri eilen kehotti ulkoilemaan. Sellainen kuulemma tekisi hyvää.
Niinpä sitten keräsin niitä kimpsuja ja kampsuja ja kiipesin kalliolle. Kiipeäminen otti kyllä koville, tuntui että sydän paukahtaa rintakehästä läpi hetkenä minä hyvänsä, mutta kun nyt kuitenkin oli tullut lähdetyksi… Kesällä istuin kallioilla tunteja, kun odottelin pienkoneita kuvattavaksi. Yli lentävän koneen kuvaamisessa on jotain ihastuttavaa. Tänään keli oli kuitenkin harmaatakin harmaampi, sumuinen, tuulinen ja vettä vihmova. Kuulin kyllä useammankin koneen, mutten onnistunut spottaamaan kuin yhden helikopterin. Sekin oli niin taivaan harmaa ja kaukana, ettei siitä mitään kunnon kuvia saanut. Kulutin kuitenkin tunnin elämästäni kalliolla hytisten, kai sellainen ulkoiluksi lasketaan? Ja alastulo liukkaalta ja mutaiselta kalliolta kengillä joissa ei oikein enää ole edes pohjaa, niin se varmasti lasketaan urheiluksi?
Lääkärikin sitten soitteli tietysti juuri sillä välin, kun olin laskeutumassa alas, päivän ainoa kohta, kun en kuullut puhelinta. Loppu päivä meni sitten puhelinta valvoessa, mutta eipä tuo ole soittanut uudelleen. Reseptejähän sen vain pitäisi uusia, koska lääkearsenaalini on muuten niin kovin vajavainen.
Lapsella todettiin lievä masennus. Se on oikein hyvä. Osoittaa sen, että meillä suhtaudutaan asioihin vakavasti, eikä turhaan ilakoida. Ollaan kunnollisia suomalaisia ihmisiä!
Sillä on maanantaina joku halloween plahplah, johon pitää naamioitua. Ja se tahtoo äidin sinne seuraksi, niin äidinkin pitää varmaan naamioitua. Eipä tarvisi, kuin jaksaa niitä naamioitumisasuja värkätä. Pikkuhommia, viisi minuuttia.
Ja sitten vain arvotaan otettavat lääkkeet.
Ja kyllä vain tarkkaavainen pikku ystävä, otsikko oli suora lainaus Elvi Sinervolta.